Kuvaus

Hyväkuntoinen uusintapainos yli sata vuotta vanhasta Lasten ystävä lukukirja sta
100 sivua, koko 21x14,5cm
Kauniilla hyvin pienellä käsialalla vanhan omistajan nimi( ei saa selvää) kannen sisällä

Alkusananen. Tämäkin kirja tarjoaa vanhemmille ja opettajille apuansa lapsia lukutaitoon ohjatessa. Paitsi tähän asti kouluissa yleisesti käytettyä luku-kirjoitustapaa on tässä vielä otettu avuksi piirustus. Ensin annetaan oppilasten piirustella ristikkolivaiselle taululle tai vihkoon viidenneltä sivulta harjoitelmia. Niistä useat ehkä näyttävät liiaksi vaikeilta pienten lasten piirustettaviksi, mutta jos vaatimukset rajoitetaan mahdollisen vähempään, niin eivät ne liene kokonaan mahdottomia useammille kouluiässä olevista lapsista. Vuoroon piirustus- harjoitelmien kanssa sopii antaa kirjoittaa kuudennelta sivulta kirjoituskirjaimien perusviivoja. Siten tulee työ jo alussa vaihtelevammaksi ja vaihtelevaisuushan lapsia miellyttää. Kun piirustus- ja kirjoitusalkeet on menty, harjoitellaan lapsia oikein ääntämään opittavan kirjaimen ääni, ja vasta sitten, kun kaikki osaavat sen puhtaasti ääntää, näytetään kirjain. Lapset saavat nyt etsiä kirjan viimmeisestä lehdestä valmistetusta kirjaimistosta saman kirjaimen; samoin etsitään se myöskin kirjasta. Kukin piirustaa sitten kirjassa olevan mallin mukaan taululleen tai vihkoonsa opitun kirjaimen; sama kirjain annetaan myöskin kirjoitettavaksi. Ajan voittamiseksi sopii kirjainten piirustamisen antaa kotityöksi; pätevittä syittä ei saisi piirustamista kokonaan hyljätä, sillä kirjainta piirustaessa painuu paraiten sen muoto lapsen muistiin. Edellä mainitulla tavalla käytetään irtainkirjaimia sanojenkin kokoonpanossa aina siksi, kunnes kaikki harjoitukset pienillä kirjaimilla ovat opitut.. Toisessakin suhteessa eroaa „Lasten Ystävä" muista samaa tarkoittavista kirjoista. Monikin työtoveri lienee „Lasten Ystävän" toimittajan kanssa tullut samaan kokemukseen, nimittäin siihen, että lapset oppivat kirjoittamaan helpommin kuin lukemaan. Senpätähden onkin tässä otettu opittaviksi kirjaimet etupäässä siinä järjestyksessä, kuin ne ovat helpommat ääntää. Ja kun kerran kirjoituskirjainten perusviivat ovat jo ennen opitut, niin ei opettajan ohjatessa tee esim. g:n kirjoittaminen lapselle suurempia vaikeuksia kuin n:kään. Lopuksi vielä sananen sivuilla 94-98 olevista kuvista. Ne ovat aiotut oppilasten itsenäiseksi työksi kun jo isotkin kirjaimet ovat opitut. Jos jokin kuva ei olisi lapsille tuttu, sanoo opettaja sen nimen. Sen jälkeen kirjoittaa kukin taulussa olevien kuvien nimet vihon vasemmalle sivulle, alkaen aina sanan isolla kirjaimella ja pannen pisteen jokaisen sanan jälkeen. Opettajan tarkastettua ja virheet korjattua kirjoittavat lapset samat sanat puhtaasti ja virheettömästi vihon oikealle sivulle Anyakoon Jumala, lasten parahin ystävä, siunauksensa tällekin kirjaselle ja sen käyttäjille. Pietarissa 17/29 päivänä joulukuuta 1897
Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 41 vrk 23 h 6 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

4,50 € Sulkeutuu 41 vrk 23 h 6 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.