Ilmoitus on sulkeutunut

Kuvaus

Alkuperäinen klassikko vuodelta 1918.
Koko: 110 mm x 66 mm

Setelimallit 1918
Suomen itsenäistymisen aikoihin käydyn sodan aikana setelipaino Helsingissä joutui vuoden 1918 aikana joksikin aikaa punaisten hallintaan. He jatkoivat painon toimintaa ja painoivat aidoilla välineillä aidolle setelipaperille vuoden 1909 setelisarjaa. Sodan päätyttyä nämä setelit julistettiin laittomiksi, ja ne erotti laillisista vain sarjanumeron perusteella. Liikkeellä olleisiin seteleihin kirjoitettiin Laiton, Väärä, Mitätön jne. Monilla seteleiden haltijoilla oli kiusaus väärentää sarjanumero laillisen setelin sarjanumeroksi raaputtamalla ja muilla keinoilla, koska kaikilta muilta osin laittomat setelit olivat laillisten kaltaisia.

Tilanteen vuoksi vuoden 1909 setelisarjasta otettiin uusia painoksia merkinnällä Litt. A (littera A, seteleissä usein käytetty merkintätapa uudempien painosten merkkinä). Sen jälkeen tehtiin myös Sarja II-merkinnällä vuoden 1909 seteleitä, osa vain eri värisinä kuin vuoden 1909 mallit. Osasta oli myös jätetty pois Venäjän vaakuna mutta ei vielä venäjänkielistä tekstiä.

Tämän sekavan tilanteen korjaamiseksi vuonna 1918 suunniteltiin uusi setelisarja. Se oli kuvitukseltaan käytännössä täysin samanlainen kuin vuoden 1909 sarja ja vuoden 1916 pikkusetelit, mutta Venäjän vaakuna oli jätetty pois tai korvattu ornamenttiruusukkeella, samoin venäjänkielinen teksti oli poistettu, joidenkin nimellisarvojen värit olivat toisenlaiset, ja vuosilukuna oli 1918. Lisäksi oli muutamia tekstien ja muiden yksityiskohtien asetteluihin tehtyjä pieniä muutoksia.

5 markkaa: lähes kuten vuoden 1909 malli, mutta Venäjän vaakunan paikalla kalojen suusta tulevia pieniä vesikuplia, ei venäjänkielistä tekstiä, ja yleisväriltään vihreä.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti


20 €
Ilmoitus on sulkeutunut 16.5.2024 14:57
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.