Ilmoitus on sulkeutunut

Kuvaus

Huuda, saat ohjeet automaattisesti meiliisi ja Maksa, siinä kaikki. 

 

Karl halusi käyttää hyväkseen miesten hetkellistä heikkoudentilaa ja sanoi: "Minun nimeni on Karl Rossmann, ja olen saksalainen. Voisitteko tekin kertoa nimenne ja kansallisuutenne, kun meillä kerran on yhteinen huone. Sanon heti alkuun, etten minä vaadi itselleni sänkyä, koska tulin niin myöhään eikä minulla ole aikomustakaan nukkua. Älkää myöskään innostuko hyvästä vaateparrestani, minä olen rutiköyhä ja vailla mitään mahdollisuuksia."


Uutena suomennoksena klassikko siirtolaisnuorukaisen harhailusta meren takaisessa ihmemaassa

16-vuotias prahalaispoika Karl Rossman on joutunut palvelustytön viettelemäksi ja tullut isäksi. Häväistyksen välttämiseksi nuorukainen lähetetään Amerikkaan.
Karlin viattomat pyrkimykset kääntyvät outojen sattumien sarjaksi ja paljastavat maailman kafkamaisimmillaan: ahdistavana paikkana, jossa tulevaisuus on epävarma ja ihmiset hanakoita uskomaan toisistaan pahinta. Karlin lopullista kohtaloa emme saa tietää, sillä tarinan loppu jäi Kafkalta kirjoittamatta.

Franz Kafkasta on tullut vieraantuneisuuden symboli, jonka teoksiin myös nuoret lukijat tarttuvat.
Suomessa tämä Kafkan keskeneräisimmäksi jäänyt romaani on aiemmin ilmestynyt vuonna 1965 nimellä Amerikka Tammen Keltaisessa kirjastossa Elvi Sinervon suomentamana.

Ulkoasu 289, [1] sivua : 21 cm

Kieli suomi

Alkuteoksen kieli saksa

3. p. ilm. 1981 Kurki-Kirja -sarjassa

1995. 5p

Tammi

Franz Kafka ; suom. Elvi Sinervo

NIDOTTU

 

Lukematon avaamaton

kansissa jonkun verran kulumaa sun muuta kuljetuksesta YM

kamera myöskin huomaa paremmin kaiken ja kuvassa näyttää että kansi on huonompi kuntoinen kun se onkaan

 

Shipping to EU = OK ! In all size.

To other countries ONLY by letter mail 

 

Näitä ei pakko lukea:

Jos haluat useamman: pienet / ohuet niin kysy (kirje koko)

Isot / paljon  7€  Kuluilla  =  RAJATON määrä Kirjoja ym KPL määrään tai kokoon katsomatta.

Voit myös tehdä PAKETTI TARJOUKSEN useammalle samaan lähetykseen

Paketille myös NOUTO = OK 

 

Etsitkö jotain? HAKU Linkki kaikkiin kohteisiini:

TEE HAKU Tekijä / Teos listattuihin kohteisiini

Linkit:

Lähes kaikissa kohteissa on käsittelyn / kuljetuksen jälkiä esim kansissa hankaumaa ym. 

Voit kysyä tarkemman katsauksen kohteen kunnosta ennen huutoasi jos kaipaat lisätietoa.

Kirjat varastolla, ei kotona.

Kunto takuu olemassa, mahdolliset mainitsemattomat ISOMMAT viat ovat vahingossa huomaamatta jääneitä virheitä. OTA YHTEYTTÄ ennen kuin annat nega/neutraali palautteen, sovitaan asia! En ole 24 / 7 tavoitettavissa, viikonloput poissa. 

JOS ON KOVA KIIRE =  KYSY ENNAKKOON. Toimitus useimmiten lähi  ARKI päivinä maksun saavuttua (sait palautteen)

Yhteys: Tekstari nopein, meili hidas.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti


6,70 €
tai
Ilmoitus on sulkeutunut 28.4.2024 21:00
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.