Ann Fernholm - Totuus hiilihydraateista (sid.)
Kuvaus
Mitä jokaisen karppaajan tulisi tietää
Ann Fernholm nostaa kiivaana vellovan karppauskeskustelun aivan uudelle tasolle. Muotidieettien sijaan on aika tarkastella niitä vaikutuksia, joita jatkuvasti koholla oleva verensokeri aiheuttaa ihmiselle ja koko kansanterveydelle.
Fernholm osoittaa vääriksi jo pitkään voimassa olleet ruokasuositukset, jotka ovat saaneet meidät syömään vähemmän rasvaa, mutta epäterveen suuria määriä hiilihydraatteja. Sen seurauksena olemme yhä lihavampia ja sairaampia.
Tiedämme jo hyvin, että hiilihydraattien määrä ja laatu ruokavaliossa vaikuttaa painoon. Vähemmälle huomiolle ovat jääneet kaikki ne dramaattiset vaikutukset, joita etenkin korkean glykeemisen indeksin hiilihydraateilla on terveyteemme. Olemme sokeroimassa itsemme kuoliaiksi.
Fernholm on kaivautunut suorastaan salapoliisin ottein virallisten ravintosuositusten alkulähteille. Tuloksena on ravisuttava teos ruokailutottumustemme terveysvaikutuksista.
****
Kuvan kirja. Sidottu kuvakansin.
KUNTO Oikein siisti käytetty / ulkoisesti erinomainen kirja. Esilehdellä omistajanimi. Ei muita merkintöjä.
TOIMITUS kirjepostin mukana kuoressa (suojataan paperilla tapauskohtaisesti mahdollisuuksien mukaisesti, ei seurantaa).
Valitettavasti noutomahdollisuutta ei tuotteissa ole. Luethan toimitustiedot.
VK terveys
Myyjä
Osta heti
Lisätiedot
Maksaminen ja toimitus
Kysymykset
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.