Kuvaus

Dinomania : Meren Jättiläiset - DVD


Alkuperäisnimi:  Sea Monsters : A Walking With Dinosaurs


 

Dinomaniaa: Meren jättiläiset

Lähde aikamatkalle miljoonia vuosia taaksepäin ja koe merielämän historia urhealla tutkimusmatkalla, jonka tarkoitus on löytää kaikkien aikojen vaarallisimmat merihirviöt - joista useimmat saavat nykyajan Valkohain näyttämään kultakalalta.

JAKSO YKSI
Peloton tutkijamme kokee kivuliaan kohtaamisen valtavan meriskorpionin kanssa ja pelastuu täpärästi jättiläismäisiltä lonkeroilta. Toisessa aikavyöhykkeessä hän laskeutuu vahvistetussa sukellushäkissä jäljittämään pelottavaa, panssaripäistä, kymmenmetristä kalaa, jolla on tappavat, saksia muistuttavat hampaat. Kestääkö häkki hyökkäykset?

JAKSO KAKSI
Selviydyttyään jättikalasta, tutkijamme jatkaa matkaansa ja katsoo silmästä silmään historian hurjinta valasta - ennen kuin hän löytää 16-metrisen hain. Turvallisuus pettää hetkeksi kun hän on aikeissa kiinnittää haikalaan kameran, eikä hai kaihda hyökkäystä. Kääntyykö seikkailijamme hyvä onni?

JAKSO KOLME
Elossa, mutta säikähtäneenä tutkijamme päättää jatkaa aikamatkaansa. Vastaan tulee jättiläishampailla varustettuja merilintuja ja valtavia kilpikonnia, mutta mikään ei vedä vertoja 75 miljoonaa vuotta sitten vallinneelle merten kuninkaalle. Niin tutkijamme kuin hänen avustajansa joutuvat todelliseen pinteeseen. Ehtivätkö he pelastautua?

 


Ohjaaja Jasper James

 

 

Kesto
90 min

Tekstitys
Suomi, Ruotsi, Tanska, Norja

K-3

R2

Pohjoismainen julkaisu

uusi (muoveissa)

 

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti


7,98 €
Sulkeutuu 3 vrk 4 h 5 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

7,98 € Sulkeutuu 3 vrk 4 h 5 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.