Colleen McCullough: TROIJAN LAULU 2p. -01
Kuvaus
[W0216]
KLIKKAA KUVA ISOMMAKSI
Kuvanmukainen, OK ISKUSSA oleva (Omiste todella siisti / himmeä / snadi) nidottu painos ANTIIKIN KREIKAN ystäville.
Colleen McCullough: TROIJAN LAULU
Troijan ja Kreikan välillä on aina ollut kilpailua. Alueen hallitsemisen ja meriteiden valvonnan lisäksi on nyt kyse myös rakkaudesta. Huikean kaunis ja hemmoteltu prinsessa Helena jättää miehensä troijalaisen prinssin Pariksen takia. Samalla hän saa aikaan pitkittyvän Troijan sodan. Väkevä rakkaus, kestävä viha, kosto, petos, uhrautuminen sekä kunnia kiidättävät ihmisiä tilanteesta toiseen. Myös ihmeellinen Troijan hevonen nousee lukijoiden silmien eteen.
Troijan laulussa antiikin Kreikan kiehtovat tarut heräävät henkiin. Jokaisella luvulla on oma kertojansa, joka kertoo oman tarinansa monivuotisesta sotaretkestä. Mukana kertomassa ovat urhea Akhilleus, älykäs Odysseus, kuninkaitten kuningas Agamemnon, hänen kunniahimoinen Klytaimnestra-vaimonsa ja monia muita. Jumalillakin on oma osuutensa tapahtumien kulussa. Ihmiset seikkailevat alati heitä korkeampien, arvaamattomien voimien kanssa. Ihmisten ja jumalten maailmat kietoutuvat yhteen tavalla, joka on nykyajan lukijalle satumaista.
Suomentanut: Kaarina Sonck
2. painos
TAMMI
Norhaven a/s Viborg, Tanska 2001
KIRJA ON LÄHES 4 CM PAKSU
VOITTOHUUTO ja PK. 5.95e [Kirja keskeltä avattuna] -> TILILLE ja TUOTE POSTIIN.
PK. on viitteellinen ja se veloitetaan ostohetkellä POSTI:N hinnaston mukaan. POSTI vain tuntuu nostavan hintoja niin tiheään, että kohteessa saattaa olla jo huudon päättyessä "vanha Postitus hinta" :-)
Myyjä
Osta heti
Lisätiedot
Maksaminen ja toimitus
Kysymykset
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.