Dante - Jumalainen näytelmä (kuvitettu)

Dante - Jumalainen näytelmä

Dante Alighierin Jumalainen näytelmä eli Commedia (Divina Commedia) on niitä teoksia, jotka lähes kaikki tuntevat nimeltä. Sen hankalasti luettavan klassikon maine on kuitenkin karkottanut lukijoita. Yleistä on myös runoelman kesken jättäminen. Helvetin raadolliset kauhukuvat jaksavat vielä kiinnostaa, mutta moni on uuvahtanut Kiirastulen vuoripoluille, vielä useampi Paratiisin hartaisiin ja aineettoman oloisiin näkyihin. Runoelman alussa keski-ikäinen Dante on eksynyt synkkään metsään. Hän kohtaa ihailemansa antiikin runoilijan Vergiliuksen, joka on taivaallisesta tahdosta saapunut opastamaan Dantea halki tuonpuoleisen.

Commedian Helvetti, Kiirastuli ja Paratiisi ovat kaikki matemaattisen tarkkaan järjestettyjä maailmoja. Kahden ensimmäisen tasot määrittyvät asukkien syntien vakavuuden mukaan ja Paratiisissakin on yhdeksän erillistä taivasta. Helvettiin joutuneella ei ole toivoa päästä pois, mutta kiirastuleen valitut sielut odottavat pelastustaan sovittaen syntejä kärsimyksillään. Helvetin syvän kuilun vastapainoksi kiirastuli on vuoren muotoinen ja siellä vaeltajien matka etenee ylöspäin kohti huippua, jossa sijaitsee maallinen paratiisi. Siellä Dante kohtaa nuorena kuolleen palvotun rakastettunsa Beatricen, joka ottaa pakana Vergiliuksen paikan oppaana matkalle varsinaiseen paratiisiin. Jumalainen näytelmä on suomennettu kokonaisuutena kahdesti.

Eino Leinon käännöksen kanoninen asema käy hyvin esille uusintapainosten määrästä ja kirjaston hyllyjä tarkkailemalla: Elina Vaaran vaihtoehtoinen suomennosta saa usein etsiä varastohyllyistä. Molemmat ovat runomuotoisia käännöksiä, joiden yksitoistatavuiset säkeet muuntelevat sanajärjestystä ja viljelevät vanhahtavia ilmauksia.

Jumalaisen näytelmän katolinen sisältö on ollut vaikea pala muillekin suomalaisille kommentaattoreille, jotka ovat halunneet korostaa hellenistisiä aiheita. Dante on haluttu nähdä uskossaan epädogmaattisena. Niin Leinolle kuin muillekin 1900-luvun alun dantisteille hän ei ollut paavinkirkon kuuliainen lapsi vaan koittavan uuden ajan ihminen, joka kuvasi tuonpuoleista yllättävän realistisella tarkkuudella ja yksilöllisellä tunteella. Hän uskalsi sijoittaa paaveja pirujen seuraan ja ottaa oppaakseen pakanallisen antiikin runoilijan.

Hieman tavallista kirjaa kookkaampi teos tekee hyvin oikeutta kuvitukselle.

• Painos 5.
• Suomennos: Eino Leino
• Kuvitus: Gustave Doré