Ilmoitus on sulkeutunut

Kuvaus

Kyseessä on julkaisijalta/valmistajalta loppuunmyyty suomijulkaisu

Hyväkuntoinen levy 

Dinomaniaa: Meren jättiläiset  (DVD) 

Lähde aikamatkalle miljoonia vuosia taaksepäin ja koe merielämän historia urhealla tutkimusmatkalla, jonka tarkoitus on löytää kaikkien aikojen vaarallisimmat merihirviöt - joista useimmat saavat nykyajan Valkohain näyttämään kultakalalta.

JAKSO YKSI

Peloton tutkijamme kokee kivuliaan kohtaamisen valtavan meriskorpionin kanssa ja pelastuu täpärästi jättiläismäisiltä lonkeroilta. Toisessa aikavyöhykkeessä hän laskeutuu vahvistetussa sukellushäkissä jäljittämään pelottavaa, panssaripäistä, kymmenmetristä kalaa, jolla on tappavat, saksia muistuttavat hampaat. Kestääkö häkki hyökkäykset?

JAKSO KAKSI

Selviydyttyään jättikalasta, tutkijamme jatkaa matkaansa ja katsoo silmästä silmään historian hurjinta valasta - ennen kuin hän löytää 16-metrisen hain. Turvallisuus pettää hetkeksi kun hän on aikeissa kiinnittää haikalaan kameran, eikä hai kaihda hyökkäystä. Kääntyykö seikkailijamme hyvä onni?

JAKSO KOLME

Elossa, mutta säikähtäneenä tutkijamme päättää jatkaa aikamatkaansa. Vastaan tulee jättiläishampailla varustettuja merilintuja ja valtavia kilpikonnia, mutta mikään ei vedä vertoja 75 miljoonaa vuotta sitten vallinneelle merten kuninkaalle. Niin tutkijamme kuin hänen avustajansa joutuvat todelliseen pinteeseen. Ehtivätkö he pelastautua?

Valmistusvuosi: 2002

Kesto: 1 h 27 min

Kuva: Anamorphic Widescreen 1.78:1

Ääni: Englanti - Dolby Digital 2.0

Tekstitys: Suomi, ruotsi

Kotelon kansien kieli: Suomi

Alue: 2 (eurooppa)

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti


15 €
tai
Ilmoitus on sulkeutunut 3.6.2024 10:14
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.