Kuvaus

DVD on uusi ja muoveissa.

Dirty Story (televisioesityksessä Likainen tarina) on Jörn Donnerin käsikirjoittama ja ohjaama ruotsalais-suomalais-saksalainen draamaelokuva vuodelta 1984. Se perustuu Donnerin romaaniin, Andersin suvun saagan viidenteen osaan Gabriels dag (1982, suom. Itsenäisyyspäivä 1983), ja sen pääosia esittävät Erland Josephson, Charlotta Larsson, Nils Brandt, Agneta Ekmanner, Lilga Kovanko ja Åke Lindman.

Elokuva kertoo suuren suomalaisen teollisuusyhtiön hallituksen puheenjohtajan yllättävän kuoleman aiheuttamista selvittelyistä. Päähenkilönä on ikääntynyt toimitusjohtaja Gabriel Berggren (Josephson), joka aloittaa vaikeuksiensa keskellä romanssin yhtiön pääkonttorin nuoren kesätyöntekijän (Josephsonin oma tytär Charlotta Larsson) kanssa.

Dirty Story oli Donnerin ensimmäinen fiktio-ohjaus ohjaustyö kuutta vuotta aiemman elokuvan Miestä ei voi raiskata jälkeen. Seuraavan näytelmäelokuvansa Kuulustelu Donner toi ensi-iltaan vasta 25 vuotta myöhemmin vuonna 2009. Samaan aikaan Dirty Storyn tuotannon kanssa Eija-Elina Bergholm ohjasi elokuvaksi toista Andersin sukutarinan osaa, Angelan sotaa (1983).[1][2]

Rooleissa

 Erland Josephson … Gabriel Hjalmar Berggren, Yhtyneen Metallin toimitusjohtaja  

 Charlotta Larsson … Camilla Fransson  

 Nils Brandt … Gustav Lönnqvist, johtokunnan varapuheenjohtaja  

 Agneta Ekmanner … Gabrielin vaimo  

 Lilga Kovanko … neiti Ahlgren, Gabrielin sihteeri  

 Åke Lindman … pankinjohtaja Erik Järnstedt  

 Lasse Pöysti … yksityisetsivä  

 Rabbe Smedlund … Pettersson, johtokunnan jäsen  

 Lars Svedberg … poliisiupseeri  

 Tom Wentzel … Andersson, johtokunnan jäsen  

Kreditoimattomia sivuosia elokuvassa näyttelevät lisäksi muiden muassa Paavo Piskonen, Fred Negendanck, Ylva Ekblad, Tom Pöysti, Seppo Kolehmainen, Raiku Kemppi ja Göran Schauman.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 68 vrk 13 h 10 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

12 € Sulkeutuu 68 vrk 13 h 10 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.