Kuvaus

 

“Uni oli ollut niin vahva, että se pakotti lähtemään. Fria oli nukahtanut puun juurelle. Ilta oli vasta hämärtymässä: hän oli tullut ulos lukemaan kokeeseen ja torkahtanut kesken...

Hänen oli pakko lähteä. Meren rantaan. Sitä oli mahdoton selittää, hän vain tiesi sen. “

Rannalla hän tapaa Leijuttajan, tytön jolla on kyky saada esineet lentämään, ja Soittajan, pojan joka kutsuu Frian mukaan syntymäpäiväjuhliinsa. Leirinuotion ääreen on kokoontunut joukko lapsia juhlimaan Soittajan syntymäpäiviä ja esiintymään vuorotellen. 

Juhlissa on mukana myös Irlan, salaperäinen ja ihmeellinen mies, jonka seurassa Fria tuntee ensimmäistä kertaa elämässään olevansa tärkeä ja tarpeellinen. Leijuttaja, Soittaja, Adelfiina, Hevospoika, Kaksoset ja Ilve ovat kaikki Irlanin johdolla matkalla kauas pohjoiseen, Altairin kaupunkiin, osallistuakseen suureen kilpailuun, jonne on kutsuttu esiintyviä lapsia kaikkialta maailmasta. 

Friakin pääsee mukaan Irlanin ryhmään ja on riemuissaan.
Mutta vähitellen hänelle selviää ettei kaikki olekaan sitä miltä se näyttää. Irlaniin liittyy monta arvoitusta: kuka oikein on Peilintekijä, joka asuu pienessä vaunussa Irlanin vaunun takana? Entä Kuunainen, jonka Fria kohtaa yä todellisemmiksi muuttuvissa unissaan?

Fria ja Kuunainen / Annika Eräpuro.

  • Kieli:suomi
  • Julkaistu:Helsinki : Tammi, 2004
  • Painettu/Valmistettu:(Pieksämäki : RT-print)
  • Ulkoasu:125 s. ; 21 cm.
  • Huomautus:Lisäpainokset: 2. p. 2004.
  • ISBN:951-31-3086-X (sidottu kovakansi
  • Jos haluat useamman:  7€  Kuluilla  =  R A J A T O N määrä Kirjoja / CD / DVD ym painoon, KPL määrään tai kokoon katsomatta.
  •  
  • Voit myös tehdä PAKETTI TARJOUKSEN useammalle samaan lähetykseen
  • Paketille myös NOUTO = OK 
  •  
  • TEE PAKETTI alhaalla Kaikki linkit 
  •  
  • TÄMÄN kohteen kulut PELKÄSTÄÄN löydät : Maksaminen ja toimitus

 

+50€ (yli) ostokset ILMAN KULUJA !

 

 

Etsitkö jotain ? HAKU Linkki kaikkiin kohteisiini:

TEE HAKU Tekijä / Teos listattuihin kohteisiini:

 

LINKIT Kohteisiini:

LASTEN & NUORTEN:

Myös täällä:

Harrastekirjallisuus 

Kaunokirjallisuus 

Tietokirjallisuus 

KAIKKI KIRJAT:

DVD 

Blu-ray 

CD-levyt 

KAIKKI Osastot:

Lyhenteitä:

SKP= sidottu kovakantinen kansipaperit
sid= sidottu, kovakantinen ( harvoin myös pehmeä kantinen ) joko kuvakansi tai kansipaperiton ( mainittu)
nid =  nidottu, pehmeäkantinen

Kierre / Rengasselkä= Reijitetyt sivut metalli/ muovi kierteessä kiinni, sivuja voi kääntää vapaasti ympäri ym

Pokkari= Pocket eli taskukokoinen, usein ns massajulkaisu marketteihin ym kaikki nidotut EI näitä

OMISTE=  omistajan nimi tai onnittelu kirjan alussa ns. esisivulla

KP= Kirjaston poisto kirja, voi olla muovitettu, leimoja ym, vanhoissa/ koulujen tai laitosten vähemmän

UV / UUS / UUSI- (mukana - miinus merkki)  = Uuden veroinen 

HYVÄ + / -  plus tai miinus 

CD tai DVD + / - = + plus tarkoittaa ON MUKANA ja miinus EI mukana, jos ei mainittu erikseen ilmoituksessa sitä EI ole mukana vaikka se jukaisuun tai sarjaan kuuluisikin. Levyt usein saa jälkeä kovasta muovitaskusta, kuljetuksessa tms vaikka olisivat olleet poistumatta kuoristaan alusta asti.

 

Lähes kaikissa kohteissa on enenmän tai vähemmän käsittelyn / kuljetuksen / varastoinnin jälkiä esim kirjojen kansissa. 

Voit myös kysyä tarkemman katsauksen kohteen kunnosta ennen huutoasi, jos olet esim keräilijä tai muuten kaipaat lisätietoa. Luokitukset pitää paikkaansa lähes kaikissa kohteissa. 

Kunto takuu olemassa, mahdolliset mainitsemattomat viat ovat vahingossa huomaamatta jääneitä virheitä. OTA YHTEYTTÄ ennen kuin annat nega/neutraali palautteen, sovitaan asia! En ole 24 / 7 tavoitettavissa, viikonloput poissa. 

JOS ON KOVA KIIRE =  KYSY ENNAKKOON. Toimitus useimmiten lähi päivinä maksun saavuttua (sait palautteen) voi venyä pidempäänkin. Huomio viikonloput ja juhlapyhät.


Voittajalle tulee tilitiedot Huuto.net automaattisen vakioviestin lopussa (alhaalla).
Muista ilmoittaa maksaessasi kohteen N I M I.

Ei postin paketti automaattia lähellä/käytössä.

Profiilista löytyy ajankohtaista tietoa.

    Näytä lisää Näytä vähemmän

    Osta heti

    Sulkeutuu 105 vrk 1 h 34 min
    Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

    Osta heti

    Lisätiedot

    Maksaminen ja toimitus

    Hintaehdotukset

    3,90 € Sulkeutuu 105 vrk 1 h 34 min

    Myyjän muut ilmoitukset

    Katso lisää

    Kysymykset

    Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
    Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.