Ghostbusters - Haamujengi DVD
Kuvaus
Suomenkielinen tekstitys löytyy. Kasariklassikko, no doubt!
Haamujengi (Ghostbusters) on vuoden 1984 tieteiskomediaelokuva, joka kertoo yliluonnollisia asioita vastaan kamppailevasta Haamujengistä. Elokuvan pääosissa näyttelevät Dan Aykroyd, Bill Murray, Sigourney Weaver sekä Harold Ramis ja sen ohjasi Ivan Reitman. Elokuvan hitiksi nousseen tunnuskappaleen esitti Ray Parker Jr., joka myöhemmin sai plagiointisyytöksen Huey Lewis & The News -yhtyeeltä.
New Yorkin yliopiston parapsykologisen laitoksen kolme tiedemiestä, Venkman (Murray), Spengler (Ramis) ja Stanz (Aykroyd) saavat potkut työstään, joten he perustavat oman yrityksen jonka toimintaidea on kummitusten jahtaaminen.
Alkuhankaluuksien jälkeen liiketoimet alkavat luistaa, kunnes he saavat asiakkaaksi naisen nimeltä Dana (Weaver), joka väittää jääkaapissaan olevan portti helvettiin. Pian alkaa selvitä että tapauksen taustalla ei ole mikään tusinakummitus vaan muinainen tuhon jumala Gozer on aikeissa syntyä uudelleen.
Lisäksi ympäristöministeriön virkaintoinen työntekijä sulkee Haamujengin laitteet ja tulee samalla vapauttaneeksi kaikki siihen mennessä vangitut aaveet, joka aiheuttaa kaaoksen kaupungilla ja Haamujengi päätyy putkaan. Sieltä heidät kuitenkin vapautetaan taistelemaan Gozeria ja jättimäistä vaahtokarkkimiestä (Marshmallow Man) vastaan.
Juonipaljastukset päättyvät tähän.
Näyttelijät
Bill Murray … Peter Venkman
Dan Aykroyd … Raymond "Ray" Stantz
Harold Ramis … Egon Spengler
Sigourney Weaver … Dana Barrett
Ernie Hudson … Winston Zeddemore
Rick Moranis … Louis Tully
Annie Potts … Janine Melnitz
Myyjä
Osta heti
Lisätiedot
Maksaminen ja toimitus
Kysymykset
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.