Kuvaus

Hertta Kuusinen: VUODENAIKAIN MYRSKYT: KIRJEITÄ, RUNOJA JA PROOSAA 1930–1960-LUVUILTA. Toimittanut Marja-Leena Mikkola. 1975 Kansankulttuuri Oy (2. painos). 186-sivuinen sidottu kirja, ehjä ja siisti, ei merkintöjä, ei kansipaperia.

Vuodenaikain myrskyt: Kirjeitä, runoja ja proosaa 1930–1960-luvuilta (1975). Hertta Kuusinen luovutti aikoinaan O.W. Kuusisen Säätiölle huomattavan osan kirjallista jäämistöään, johon sisältyy hänen kirjeitään, vankilavihkojaan, hänen kirjoittamiaan runoja ja proosaa. Nyt julkaistuun valikoimaan kirjailija Marja-Leena Mikkola on koonnut vaikuttavan näytteen hänen kaunokirjallisesta tuotannostaan, johon voidaan lukea myös hänen kirjeensä. Kokoelma valottaa Hertta Kuusista ihmisenä, hänen eheitä ihmissuhteitaan ja sitkeää kamppailuaan läpi maailmaa järisyttäneiden vuosikymmenien. Kirja kertoo juuri niistä Hertta Kuusisen työn ja persoonallisuuden puolista, jotka ovat jääneet suurelle yleisölle salatuiksi. Kirjan aineisto koskee pääasiassa aikaa, jonka Hertta Kuusinen joutui olemaan vankilassa. Se kertoo hellittämättömästä henkisestä ponnistelusta ja itsensä kehittämisestä, jatkuvasta kiinnostuksesta mm. taidetta, kirjallisuutta ja musiikkia kohtaan. Se kertoo hänen harvinaisesta kyvystään kätkeä omat murheensa ja esiintyä kaikissa yhteyksissä kanssaihmisiään rohkaisten.

"Valpo pidätti kolmikymppisen Hertta Kuusisen 1934 kuulumisesta laittomaan Suomen kommunistiseen puolueeseen, mistä hän sai 5 vuoden tuomion. Turun lääninvankilasta hänet passitettiin kärsimään rangaistustaan Hämeenlinnan naisvankilaan. Vapautta ei kestänyt pitkään, sillä sotien välisenä aikana 1941 hänet pidätettiin uudelleen. Samaan aikaan Hertta Kuusisen kanssa poliittisena vankina Hämeenlinnassa oli mm. kirjailija Elvi Sinervo. Hella Wuolijokea ei Katajanokan lääninvankilasta koskaan ehditty siirtää Hämeenlinnaan. Kaikkia kolmea naista yhdisti poliittinen vasemmistolaisuus ja halu irrottautua verisestä sodasta Saksan liittolaisena. (...) Suurin osa Kuusisen kirjeistä on osoitettu perheenjäsenille, lähinnä Saima-äidille. Kirjeiden kautta välittyy kuva siitä millaista elämä Hämeenlinnan naisvankilassa oli 1930- ja 1940-luvuilla ja miten Hertta-tytär koki sen. Enemmän kuin itseään hän suri poikansa Juran ja äitinsä puolesta, jotka olivat hänestä huolissaan. Yhdessä pitkässä kirjeessä hän kertoo taiteista kuin taidekasvattaja ikään. Runojaan hän omisti perheenjäsenille tai ystäville, äidille, veljille, sisarelle ja pojalleen Juralle, mutta muillekin. Samaan aikaan vankilassa olleelle kuolemaantuomitulle Martta Koskiselle hän omisti 'Kuolemaantuomitun laulun', joka alkaa
On aate mi kansoja johtaa,
jotka kulkevat valoa päin.
Se kärsivän tahtoo nostaa,
viedä heikkoa eteenpäin.
Hyvin toisen sävyinen on runo 'Takiainen':
Jos maailma menettää minut,
ei se paljon menetä,
mutta jos minä menetän sen,
menetän kaiken,
vaikka se olisikin vain kipua ja tuskaa. (..)
Hertta Kuusinen on juuri joutunut toistamiseen 1941 Valpon pidättämäksi ja vankilaan tällä kertaa Helsingin Katajanokalle ennen Hämeenlinnaan siirtämistä. " - Asko Kaunislehto

Hertta Elina Kuusisen (1904 Luhanka – 1974 Moskova) isä oli Otto Wille Kuusinen, joka 1918 sisällissodan jälkeen lähti perheineen Venäjälle. Moskovassa Hertta avioitui 1923 SKP:n aktiivin Tuure Lehénin kanssa ja heille syntyi poika, Jura. Hertta kävi kirjastoalan kursseja ja opiskeli Lenin-koulussa. 1930-luvun alussa hän liittyi Moskovasta johdettuun maanalaiseen Suomen Kommunistiseen Puolueeseen. Kuusinen matkusteli Saksassa tekemässä fasismin vastaista työtä 1932–33 ja oli Moskovassa kansainvälisen Lenin koulun opettajana 1933–34. Avioliitto Lehénin kanssa purkautui samoihin aikoihin. Kuusisen palattua 1934 Suomeen hänet vangittiin viideksi vuodeksi poliittisen aatteensa vuoksi. Hän vapautui 1939 ja meni myöhemmin naimisiin samaan aikaan vangittuna olleen kommunisti Yrjö Leinon kanssa. Pariskunnan onnistui piileskellä talvisodan aikana, mutta jatkosodan alettua 1941 Kuusinen suljettiin turvasäilöön. Vasta vapauduttuaan 1944 hän sai kuulla poikansa kuolleen. Kun kommunistien toiminta toisen maailmansodan jälkeen sallittiin, Kuusisesta tuli liikkeensä ja aatteensa näkyvimpiä toimijoita. Hänet valittiin 1945 SKDL:n kansanedustajaksi ja hän toimi sen eduskuntaryhmän puheenjohtajana vuoteen 1966. Hän luopui politiikasta ja kansanedustajuudesta 1972.