Kuvaus

Suomiprintti spessuominaisuuksilla. Klassikkojen äiti!

Ihmemaa Oz (The Wizard of Oz) on vuonna 1939 ensi-iltansa saanut Victor Flemingin ohjaama elokuvamusikaali. Sen pääosassa on Judy Garland. Elokuva perustuu L. Frank Baumin vuonna 1900 ilmestyneeseen lastenkirjaan Ihmemaa Oz. Elokuva ei ollut mikään erityisen suuri tapaus ensi-iltavuotenaan, mutta myöhemmin lähinnä television ansiosta se on noussut todelliseksi klassikoksi. American Film Institute valitsi elokuvan kymmenen kaikkien aikojen parhaimman elokuvan joukkoon sekä parhaaksi koko perheen elokuvaksi. Elokuvan kuuluisin laulu on Over the Rainbow, jonka American Film Institute valitsi kaikkien aikojen parhaaksi elokuvalauluksi. Elokuvassa kohtaukset Kansasissa ovat mustavalkoisia, kun taas kohtaukset Ihmemaassa ovat värillisiä. Elokuva oli myös ehdolla kuuteen Oscar-palkintoon ja se voitti niistä kaksi: paras musiikki ja paras laulu.

Elokuva muistuttaa nimeltään, päähahmoltaan ja myös juoneltaan melkoisesti Lewis Carrollin kirjaa Liisan seikkailut ihmemaassa – tosin kriitikot ovat sanoneet sen olevan pohjimmiltaan yhtä perusamerikkalainen kuin Carrollin teos on peribrittiläinen.

Näyttelijät

 Judy Garland … Dorothy Gale  

 Frank Morgan … professori Marvel/Velho  

 Ray Bolger … Hunk/Variksenpelätin  

 Bert Lahr … Zeke/Leijona  

 Jack Haley … Hickory/Tinamies  

 Billie Burke … Glinda  

 Margaret Hamilton … neiti Gulch/Paha Noita  

 Charley Grapewin … Henry-setä  

 Clara Blandick … Em-täti  

Elokuvan laulut

  • Over the Rainbow (laulaa Dorothy)
  • Come Out, Come Out Wherever You Are (laulaa Glinda)
  • It Really Was No Miracle (laulavat Dorothy ja Maiskiset)
  • Ding Dong the Witch is Dead (laulavan Dorothy, Glinda ja Maiskiset)
  • We Welcome You to Munchkinland (laulaa Maiskiset)
  • Follow the Yellow Brick Road (laulavat Dorothy ja Maiskiset)
  • We're Off the See the Wizard (laulavat Dorothy, Variksenpelätin, Tinamies ja Leijona + Maiskiset)
  • If I Only Had a Brain/Heart/Nerve (laulavat Variksenpelätin, Tinamies ja Leijona)
  • Lions and Tigers and Bears (laulaa Leijona)
  • You're Out of the Woods (laulaa Kuoro)
  • The Merry Land of Oz (laulaa Kuoro)
  • If I Were the King of the Forest (laulaa Leijona)
  • Optimistic Voices (laulaa Kuoro)

 

Myöhempi arvostus

Ihmemaa Oz valittiin vuonna 1989 Yhdys­valtojen kongressin kirjaston National Film Registryyn, johon kootaan esteetti­sesti, historialli­sesti tai kulttuuri­sesti merkittäviä amerikkalais­elokuvia. The New York Timesin kriitikot valitsivat sen vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta elokuvasta maailmassa.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 36 vrk 19 h 59 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

8 € Sulkeutuu 36 vrk 19 h 59 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.