Kuvaus

Jaakko Iloniemi: Avoimeen maailmaan

  • Suomen Kuvalehti & Tammi, 1991; kovakantinen kirja kansipaperieneen, 163 sivua
  • Hyväkuntoinen kirja
  • HINTA: 3 euroa + toimituskulut 4,50 euroa kirjeenä (tai 6 euroa seurattavana pakettina) = 7 euroa (= 9 euroa pakettina)
  • TEE NÄIN: Klikkaa Osta, niin saat huutonetiltä automaattisen viestin, jonka lopusta löydät myyjän sähköpostiosoitteen ja tilinumeron. Maksa kirja ja toimituskulut, niin myyjä lähettää kirjan kun maksu on tullut perille. Voit myös pyytää myyjältä laskun. (Jos ostat samalla useamman saman myyjän kirja, niin älä maksa yksittäisiä kirjoja ennen kuin koko paketin sisältö on selvä.)

Jaakko Iloniemi (s. 1932) on merkittävä suomalainen politiikan vaikuttaja ja on seurannut Suomen kansainvälisiä suhteita aitiopaikalta 60-luvulta lähtien. Ulkoministeriössä hän toimi mm. kansainvälisen kehitysavun päällikkönä ja Urho Kekkosen lähipiirissä ETYK -suurlähettiläänä 1970-luvulla.

Hänet tunnetaan myös vahvana talousvaikuttajana Elinkeinoelämän valtuuskunnasta, jonka toimitusjohtajana hän oli koko 90-luvun.

Vaikka Jaakko Iloniemi viettää virallisesti eläkepäiviä päätyöstään, on hän edelleen aktiivisesti mukana yhteiskunnallisessa toiminnassa monien luottamustoimiensa kautta ja Iloniemi on erittäin paljon käytetty luennoitsija ja asiantuntija kansainvälisen politiikan ja talouden asioissa.

Yhteiskunnallisen toiminnan lisäksi hän on aktiivinen kulttuurin ja taiteen harrastaja.

Tähän kirjaan on koottu Iloniemen Suomen Kuvalehteen kirjoittamia artikkeleita, joiden aihepiiri on liittynyt lähinnä siihen, miten Euroopan nopeat muutokset vaikutavat suomalaiseen yhteiskuntaan.

hakusanat: politiikka Suomen ulkopolitiikka poliittiset artikkelit Pohjola Saksa Alaska USA George Bush Persianlahden sota Lähi-itä ETYK Eurooppa Euroopan Unioni Pohjoismainen malli Pohjoismaat Venäjä Irak valtio suomalaiset asenteet aatteet muutokset yhteiskunnalliset muutokset kehitys 1990-luku historia

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 54 vrk 2 h 13 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

3 € Sulkeutuu 54 vrk 2 h 13 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.