Kuvaus

Jaakko Sievänen "Valon vuosi-syykuu" 96/200 vedos mitat kehysten päältä korkeus n.67,5cm leveys n.65,5cm kuva-ala korkeus n.48cm leveys n.48cm, vanhat kehykset 

Jaakko Sievänen (29. heinäkuuta 1932 Renko ? 14. helmikuuta 2013 Helsinki) oli suomalainen taidemaalari.

Sievänen opiskeli vuosina 1954?1957 Suomen taideakatemiassa ja jatkoi opintojaan Firenzessä vuosina 1957–1958, samoin kuin Accademia di Belle Artissa Roomassa. Sievänen tunnetaan eräänä Suomen ensimmäisistä informalisteista, mutta myöhemmin hänen ilmaisunsa kehittyi vaiheittain realistisempaan suuntaan. Hänen varhaisissa teoksissaan olivat usein aiheena huonetilassa liikkuvat yksinäiset ihmiset, sittemmin myös esimerkiksi sensuellit muotokuvat. Sievänen oli mukana perustamassa taiteilijaryhmä Maaliskuulaisia 1960-luvun alussa. Sievänen asui Helsingissä, mutta työskenteli myös Italiassa. Hän toimi Kuvataideakatemian rehtorina vuosina 1974?1983. Sieväselle myönnettiin Pro Finlandia -palkinto vuonna 1991 ja vuonna 2000 hän oli Ars Fennica -ehdokkaana. Lisäksi hän oli Helsingin Juhlaviikkojen Vuoden taiteilija vuonna 1974. Professorin arvonimen Sievänen sai vuonna 2004 ja Kuvataideakatemian kunniatohtoriksi hänet vihittiin vuonna 2006

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 20 vrk 14 h 44 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

260 € Sulkeutuu 20 vrk 14 h 44 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.