Kuvaus

Jalokiviluuppi Krüss Germany
Linssisysteemi koostuu kolmesta linssistä (triplet), jonka tärkein ominaisuus on olla vääristämättä kuvaa katsoessaan luupin lävitse, ts. pallopoikkeamaa on korjailtu. Linssin halkaisija on 18mm. Rungon musta väri ehkäisee sisäisiä heijastuksia. Mukana seuraa keinonahkainen kotelo.

Havainnointi on gemmologian eli jalokivitieteen perusta, joten luuppi on täysin välttämätön apuväline, niin työpöydän ääressä, kuin myös matkoilla. Ensin kiviä tutkitaan paljain silmin jonka jälkeen otetaan luuppi avuksi. Luupilla voidaan tutkia irtokiviä, istutettuja kiviä, raakakiviä, koriste-esineitä, ym.
 

Luuppia käytetään seuraavasti
Luuppi pidetään mahdollisimman lähellä silmää (noin 2 cm silmästä) ja samalla etäisyydellä luupista pidetään havainnoitavaa kiveä (50/50). Luuppia käytetään niin että se istuu vasemman etusormen päällä kiinteästi, vasen käsi nojaa kiinni kasvoja kohti, oikea käsi joka pitää kiinni kivestä nojaa vasenta kättä kohti. Tällöin saadaan tärinä pois, ja tutkittava kohde pysyy koko ajan "fokuksessa" eli tarkennettuna näkökentässä. Stabiilisuus on tärkeää, joten molemmat kyynärpäät nojaavat tukevasti pöytää kohti.

Valaistus on äärimmäisen tärkeä asia luuppia käytettäessä. Pöytälamppu pitää asettaa siten ettet häikäisty valosta. Näin ainoastaan kivi on valaisimen "alla", luuppi sekä silmä valokeilan ulkopuolella. Valaistuksena voidaan samalla periaatteella käyttää myös esim. kynälämppua, auringonvaloa, yms.

Ulkopuolinen informatiivinen video linkki 2:50min
https://www.youtube.com/watch?v=prEVJohPk2s



Kaupan päädyttyä pyydän kohteliaimmin antamaan positiivisen palautteen kaupankäynnistä Kiitos! Jos jostain syystä olette harkinneet jättää neutraalin tai negatiivisen palautteen, esim. jos posti on rikkonut tuotteita (hyvin harvinaista) niin pyydän Teitä ottamaan minuun ensin yhteyttä jotta voimme sopia asiasta sopusoinnussa.

Vastaan sähköposteihin ja erityistoiveisiin useimmiten saman päivän aikana!
Casimir von Schantz F.G.A. D.G.A.

Näytä lisää Näytä vähemmän
Osta heti
25 €
Sulkeutuu 48 vrk 5 h 29 min
Osta heti Lisätiedot
Maksaminen ja toimitus
25 € Sulkeutuu 48 vrk 5 h 29 min
Kysymykset