Kuvaus

Muut Tittamari Marttinen KIRJANI

 

Virkeän Jojo-kerhon jäsenet esittäytyivät jo Vihreä varis -sarjan kirjassa Jojo ja liitujen arvoitus: leppoisa maalaispoika Juho, urheilijatyt tö Oona, ilopilleri Juulia ja tämän veli, vauhdikas Onni. Eräänä päivänä posti tuo niin Onnille kuin Juuliallekin pakettikortin. Ukki on lähettänyt heille kevätlukukauden päättymisen kunniaksi yllätyslahjat. Onni toivoo yli kaiken maastopyörää, mutta paketeista paljastuu kerta kaikkiaan kum mallisia tavaroita: Onnille vanhanaikainen peili ja iso paketti huulipunaa, Juulialle taas vanha hieno taidekirja. Onko ukki tullut ihan hassuksi? Puhelimessa selviää, että paketit ovat vaihtuneet ja vastaanottajat menneet sekaisin. Jojo-kerho joutuu yllättäviin tilanteisiin, kun se lähtee jäljittämään oikeita paketteja vääriltä vastaanottajilta. Matkan varrella kaverukset tapaavat lukuisia eriskummallisia ihmisiä ja ajautuvat lopulta Tallinnaan asti. Välillä Mansikkamäen koululla järjestetään suuret kevätmarkkinat, ja kerholaiset osallistuvat talkoisiin, kukin omalla tavallaan. Loppujen lopuksi paketit kuitenkin löytävät oikeat omistajansa ja jojolaiset voivat nauttia kesästään, kuka pyörien päällä, kuka muuten vain.

 

 

  • Jojo jayllätyslahjat / TittamariMarttinen ; kuvittanut Pentti Otsamo.
  • Kieli:suomi
  • Julkaistu:Helsinki : Tammi, 2006
  • Painettu/Valmistettu:(Jyväskylä : Gummerus Kirjapaino)
  • Ulkoasu:196 sivua : kuvitettu 
  • Sarja:
    Vihreä varis
  • ISBN:951-31-3688-4 sidottu kovakansi

 

 

 

Muut Tittamari Marttinen KIRJANI

Huuda, saat ohjeet automaattisesti meiliisi ja Maksa, siinä kaikki. 

 

Shipping to EU = OK ! In all size.

To other countries ONLY by letter mail 

 

Näitä ei pakko lukea:

Jos haluat useamman: pienet / ohuet niin kysy (kirje koko)

Isot / paljon  7€  Kuluilla  =  RAJATON määrä Kirjoja ym KPL määrään tai kokoon katsomatta.

Voit myös tehdä PAKETTI TARJOUKSEN useammalle samaan lähetykseen

Paketille myös NOUTO = OK 

 

Etsitkö jotain? HAKU Linkki kaikkiin kohteisiini:

TEE HAKU Tekijä / Teos listattuihin kohteisiini

Linkit:

Lähes kaikissa kohteissa on käsittelyn / kuljetuksen jälkiä esim kansissa hankaumaa ym. 

Voit kysyä tarkemman katsauksen kohteen kunnosta ennen huutoasi jos kaipaat lisätietoa.

Kirjat varastolla, ei kotona.

Kunto takuu olemassa, mahdolliset mainitsemattomat ISOMMAT viat ovat vahingossa huomaamatta jääneitä virheitä. OTA YHTEYTTÄ ennen kuin annat nega/neutraali palautteen, sovitaan asia! En ole 24 / 7 tavoitettavissa, viikonloput poissa. 

JOS ON KOVA KIIRE =  KYSY ENNAKKOON. Toimitus useimmiten lähi  ARKI päivinä maksun saavuttua (sait palautteen)

Yhteys: Tekstari nopein, meili hidas.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 79 vrk 9 h 46 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

2,80 € Sulkeutuu 79 vrk 9 h 46 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.