Kuvaus

Jouni Hynynen: RAKKAUDELLA, HYNYNEN – pakinoita, LIKE 2008

Ihan paperikirja.

Tekijä: Hynynen, Jouni
Julkaisuvuosi: 2007
Painovuosi: 2008
Painos: 10.
Kustantaja: Like
ISBN: 978-952-471-990-2
Sivumäärä: 166
Sidonta: nidottu
Tuoteryhmä: Kotimainen kaunokirjallisuus, huumori
Kunto: K3-K4; kansissa kulumaa, sisukset erittäin siistit,
    ei merkintöjä, repeämiä eikä hiirenkorvia

LIKE: ”Kotiteollisuus-yhtyeen keulahahmo Jouni “Hynynen” Hynynen on Suomen vihatuimpia ja rakastetuimpia raskaan rokin raatajia. Yleisölleen vittuileva karjalainen vääräleuka-Väinämöinen ei ole jättänyt ihmisiä rauhaan keikkalavojen ulkopuolellakaan, vaan hänen manailujaan on voinut lukea mm. bändin kotisivuilta, Keskisuomalaisesta ja Inferno-lehdestä. Hynynen on isännöinyt myös Subtv:n Äijät-ohjelmaa.

Nyt Hynysen raivokkaista roiskeista parhaat on hiottu uuteen iskuun kaiken kansan kiusaksi. Matkan varrella on kertynyt myös lisää sanottavaa, ja lukija saa kuulla kunniansa aiheesta kuin aiheesta. Näin herra itse kuvailee tekstejään:

Nyt otetaan käsijarru pois ja annetaan palaa. Se tarkoittaa sitä, ettei kirjasta ainakaan arvostelumenestystä tule, mutta se myy perkeleesti. Osa tulee pitämään miuta täysin urpona, sovinistina ja kusipäänä, osa taas ajattelee, että mie oon nero. Oikeaa vastausta en tiedä miekään, sillä Hynynen on fiktiivinen henkilö.”

Kirjan arvosteluista:
“Parempi kuin Juha Vuorinen.” – Kainuun Sanomat

“Hynysen teksti kuulostaa Kotiteollisuuden musiikilta: rosoiselta, särmikkäältä ja erinomaisen viihdyttävältä.” – Tiina Kauppinen, UUSI nainen

“Rakkaudella, Hynynen onnistuu lyömään sopivassa määrin yli, sohii riittävästi ampiaispesään provosoidakseen helpoimmat kohteet ja naureskelee päälle omalle muusikkojulkisivuilleen. Mutta osaa Hynynen myös koskettaa. Äidille kirjoitettu teksti on aito ja joulutunnelma kuvaus kenen tahansa kotoa.” – Arttu Häyhä, Stimulus

“Erityisen hersyviä ovat vuodatukset nykytrendeistä, keskiluokkaistumisesta ja Radio Novan satanallisuudesta.” – Olli Koikkalainen, Aviisi

“Pakinoita voi lukea myös stereotypioilla leikittelevänä ja rajoja rikkovana ironiana. Hynynen ei piittaa hyvistä tavoista. Hän ei ole korrekti.” – Arto Jokinen, Aamulehti


========

K5 = uusi, K4 = erinomainen, K3 = hyvä, K2 = tyydyttävä, K1 = kehno

MAKSU ensisijaisesti TILISIIRTONA, mutta käy myös MobilePaylla

tai Nordean kännykkämaksuna tai (luottokortillakin) PayPalin kautta.

POSTITUS lähtee, kun näen maksun tulleen tilille; voit patistellaminua ilmoittamalla, kun olet maksanut ; )
MUISTA KÄYTTÄÄ VIITENUMEROA sille kuuluvassa kohdassa, muuten saatat saada negatiivisen palautteen : (

PALAUTE siis tulee; jos ei näy, muistuta...

KUVA on skannaus nimenomaan myynnissä olevasta kohteesta, ellei muuta mainita.

Mukavia kauppoja t. Mika = ))

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 99 vrk 11 h 57 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

4 € Sulkeutuu 99 vrk 11 h 57 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.