Kuvaus

Kasetti ja kansipaperit UUDENVEROISET !!! HITTIMUSIIKKI / ALLSTARS OY / Painopuoti Oy   ALC-1049  v.198? .

HARVOIN TARJOLLA, JOS KOSKAAN, TEHTY VAIN C-KASETTI FORMAATISSA !!!

 

JSS (yhtye)

 

JSS oli 1980-luvun alussa toiminut vantaalainen rock-yhtye, joka julkaisi tällä nimellä yhden albumin ja singlen Polarvox-levymerkille. Yhtye tuli toiseksi vuoden 1982 Rock SM -kilpailuissa.

Aikaisemmin J. Salminen Systems -nimellä yhden albumin Heliander-levymerkille levyttänyt yhtye osallistui Rockin SM -kilpailuihin vuonna 1982 ja pääsi loppukilpailuun asti. Finaalissa osa tuomaristosta halusi voittajaksi Yön ja osa JSS:n. Lopulta kilpailun voitti kuitenkin komprossiratkaisuna 22-Pistepirkko.[1] JSS sai kuitenkin levytyssopimuksen Polarvox-levymerkille. Yhteeltä julkaistiin aluksi singlenä kappale "Kirjeitä Kaarinalle", joka kuului myös JSS:n Rockin SM -kilpailuohjemistoon. Kappale sisältyi myös Rautasydän-pitkäsoitolle, jonka tyyliä yhtye kuvaili "suomenkieliseksi, melodiseksi rockiksi", jossa on kuitenkin vaikutteita myös heavy rockista ja futumusiikista.[2] Albumi ja single jäivät JSS:n ainoiksi julkaisuiksi.

Kokoonpano Rautasydän-albumilla[3][muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jyrki Salminen – laulu
  • Kimmo Salminen – kitara, koskettimet
  • Jarmo Salminen – basso, syntetisoija, laulu
  • Juha Lemberg – kitara, syntetisoija
  • Jari Forsman – rummut, lyömäsoittimet
Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 89 vrk 9 h 56 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

7,50 € Sulkeutuu 89 vrk 9 h 56 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.