Kemal Yashar: Suosta nousee uusi maa

Romaanitrilogian ensimmäinen osa Tasangon valtiaat kertoi Tsukurovan tasangon kahden mahtavan beisuvun Sarioglujen ja Akyollujen välillä vallinneesta, sukuopoivien ajan kestäneestä verikostosta.

Nyt Mustafa Akyollu bei makaa vuoteessaan yksin ja hylättynä, ainoana seuranaan vanha palvelijatar, pihapuussa tirskuttavat varpuset sekä untuvapeitteellä lepäävä revolveri, johon hän tavan takaa tarttuu kostoa hautoen ja vanhoja kostoja muistellen.

Dervis bei joutuu yksin puolustamaan vanhojen jalojen sukujen kunniaa ja esi-isien perinteitä.
Hän haluaa sulkea silmänsä kaikelta siltä kaaokselta, jota hänen aikalaisensa kutsuvat edistykseksi ja kehitykseksi.
Hän haluaa elää niin kuin kunniallisen miehen tulee.
Mutta silloin uusi vihollinen iskee juuri hänen kunniaansa ja pestaa köyhän miesparan solvaamaan beitä kaupungin merkkihenkilöiden läsnäollessa.
Dervis bei ei kestä nöyryytystä.
Hän haluaa kostaa, murhata solvaajan.
Hän uskoo tehtävän nuorelle Yusufille, jonka isä on jo antanut henkensä bein puolesta.
Yusufilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin totella beitä.

Talonpojat rakastavat maata, mutta eivät omista auranalaakaan siitä maasta, jota he muokkaavat ja kyntävät otsansa hiessä.
Omaa peltomaata saadakseen he päättävät kuivata Aktsasazin suon, jonka malariaa levittävät hyttyset ovat seudun vitsauksena.
Mutta sitä mukaa kun suon vedet väistyvät, taistelu hedelmällisestä maasta kiihtyy ja vaatii monta uhria.

Niin kuin kaiku kimpoaa Anavazan punaisista kallioista satakertaisena takaisin, niin myös vanha balladi nostattaa laulajan huulille sata muuta laulua.
Yashar Kemal näki viisivuotiaana kuinka hänen isänsä murhattiin, ja järkytys vaikutti hänen puhekykyynsä kaksitoistavuotiaaksi asti.
Sillon hän alkoi laulaa kuulemiaan balladeja, keksi uusia, opetteli lukemaan ja kirjoittamaan merkitäkseen tarinat muistiin.
Hän kertoo Tsukurovan tasangon tukahduttavasta kuumuudesta, satujen lohikäärmeistä, linnuista ja hevosista, mittaamattomista ruovikoista, ihmisistä ja heidän hyvyydestään, pienuudestaan, pettymyksistään ja toiveistaan.
Kaupungin tori, sen varrella olevan julkisen kirjurin koju ja seppien hehkuvat pajat tulevat tutuiksi ja saavat samalla symbolisen ulottuvuuden.
Tarina on aina elämän vertauskuva ja sen vuoksi tarina on aina sitä rikkaampi, mitä värikkäämmistä säikeistä kertojan elämä koostuu ja mitä tarkempi hänen korvansa on tallentamaan muiden elämää.
Niin kui Yashar Kemalin, entisen julkisen kirjurin.

Tammi 1985, 2p, 630 sivua.
Tammen Keltainen kirjasto.
Kovakantinen + kansipaperit.

Yhdistelen postikuluja.