Kuvaus

Kilroy sen teki on Ilmari Unhon ohjaama vuonna 1948 valmistunut suomalainen romanttinen komedia. Pääosia näyttelevät Lea Joutseno ja Joel Rinne. Elokuva perustuu Hilja Valtosen samannimiseen romaaniin vuodelta 1947. Elokuva jäi Joutsenon viimeiseksi valkokangastyöksi.

Nuori muotisuunnittelija Ulla Järvinen (Joutseno) palaa työmatkalta Ruotsista pettyäkseen, koska ompelimon johtaja on sillä aikaa kihlannut hänen poikaystävänsä (Kullervo Kalske). Ulla saa sähkösanoman, jonka mukaan hänen tätinsä on kuollut ja hän on perinyt ison kartanon. Hän matkaa talvella kartanoon, jonka täti on kuitenkin myynyt jo vuosia sitten. Vähitellen selviää, ettei tämä olekaan kuollut. Tädin perintöä kärkkyy silti yksi ja toinen, muun muassa entinen poikaystävä. Ullaa auttaa hänen kämppäkaverinsa Leila (Ritva Arvelo). Jo alussa Joel Rinteen esittämä agronomi Yrjö Haara tulee juoneen mukaan romanttisena sankarina. Lopussa useimpien väärinkäsitysten selvittyä Ulla lähtee takaisin kohti Helsinkiä, mutta Haara pysäyttää junan.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 11 vrk 11 min
Myyjä edellyttää ostajalta tunnistautumista.
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

3 € Sulkeutuu 11 vrk 11 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.