Korkeajännitys 6/2009 Näkymätön vainooja
Kuvaus
Pieni ruhje päädyn taitteessa takakannen puolella.
Neljä tarinaa:
- Kapina panpalla
Miten oli mahdollista, että Samuel Wattsista, etelävaltioiden jalkaväen luutnantista ja aidosta "Johnny Rebistä", tuli Argentiinan vainottujen mapuche-intiaanien taistelukumppani? Boleadora-heittoaseilla varustetut ratsusoturit yhdistivät voimansa Wattsin kapinallisille tuoman nelipiippuisen Nordenfeld-konekiväärin kanssa hyvin tehokkain tuloksin.
- Näkymätön vainooja
Vuonna 1945 Liittoutuneiden saartorengas kiristyi Kolmannen valtakunnan viimeisten fanaatikkojen ympä'rille. Voittonsa varmistaneet piirittäjät haaveilivat jo kotiinpaluusta, mutta muuan brittiosasto joutui vielä odottamattomiin kahakoihin Saksan pohjoisrannikolla. Pahinta oli se, että hyökkääjät ilmaantuivat selittämättömästi kuin tyhjästä.
- Kaapattu sotakartta
Tiedustelu oli suunnitellut juonen nerokkaasti. Saksan korkeimman johdon käsiin langetettu kartta paljasti Liittoutuneiden maihinnousun yksityiskohdat, mutta pettävästi vääristeltyinä. Sotakartan muiluttaminen vihollisen käsiin oli helppoa, mutta laskuissa ei otettu huomioon niitä taistelijoita, jotka päättivät kaapata tärkeäksi havaitun dokumentin takaisin omille joukoille.
- Commando vs. Kommando
Brittiläiset erikoiskoulutetut Commando-iskujoukot lienevät lajissaan II-maailmansodan tunnetuimmat soturit. Hyvin vaarallisiksi vastustajiksi osoittautuivat Etelä-Afrikan Kommando-vapaajoukot, jotka olivat myös kouliintuneet epätavallisessa sodankäynnissä. Näiden kahden taistelujoukon yhteenotossa oli koko sodan kulku vaakalaudalla.
Lisäsnä artikkelit:
- Mapuche-intiaanit
- Etelä-Afrikan kommandot
Vilkaise löytyykö minulta muita kiinnostavia korkeajännityslehtiä
------------------------------------------------------------------------------------
HUOM! POSTITUSTAUKO 16.4-28.4.2024.
Myyjä
Osta heti
Lisätiedot
Maksaminen ja toimitus
Kysymykset
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.