Ilmoitus on sulkeutunut
LAHDEN YHTEISKOULU vv. 1896 -1981 HYVÄ+++
Kuvaus
Kansissa pikkuisen kulmien kärki kulumaa ym
parin sivun reunassa ylinmääräristä ihan aavistua (giljotiini painossa jättänyt)
sisus UUDEN VEROINEN
Huom IKÄ
Ei Merk.
Lahden yhteiskoulu perustettiin aktiivisten lahtelaisten työn tuloksena vuonna 1896, kun silloiseen Lahden kauppalaan kaivattiin oppikoulutasoista koulutusta. Kauppala on kasvanut vireäksi kaupungiksi ja Lahden yhteiskoulu on elänyt kaikki sen kasvun vaiheet mukana. Lahden yhteiskoulu on tarjonnut lahtelaisille ja muillekin päijät-hämäläisille ajanmukaista ja tasokasta koulutusta jo usean sukupolven ajan. Tänään Lahden yhteiskoulussa toimivat peruskoulun vuosiluokat 6.-9. sekä lukio ja aikuislukio. Koulukiinteistömme keskellä Lahden kaupunkia – korttelin päässä torilta – on päivittäin noin 1500 oppilaan ja opiskelijan sekä yli 120 opettajan ja henkilökuntaan kuuluvan työpaikka.
Ulkoasu
459, [1] sivua : kuvitettu ; 21 cm
Kieli
suomi
Alkuteoksen kieli
suomi
Julkaistu[Lahti] : [Lahden yhteiskoulun seniorit] 1981
Lahden yhteiskoulu.
Valmistaja(Lahden kirjap.)
[julk. Lahden yhteiskoulun seniorit ry ; matrikkelitoimikunta: Karin Björklund...ja muita]
sidottu kovakansi
Huuda, saat ohjeet automaattisesti meiliisi ja Maksa, siinä kaikki.
Shipping to EU = OK ! In all size.
To other countries ONLY by letter mail
Näitä ei pakko lukea:
Jos haluat useamman: pienet / ohuet niin kysy (kirje koko)
Isot / paljon 7€ Kuluilla = RAJATON määrä Kirjoja ym KPL määrään tai kokoon katsomatta.
Voit myös tehdä PAKETTI TARJOUKSEN useammalle samaan lähetykseen
Paketille myös NOUTO = OK
Etsitkö jotain? HAKU Linkki kaikkiin kohteisiini:
TEE HAKU Tekijä / Teos listattuihin kohteisiini
Linkit:
- Harrastekirjallisuus
- Kaunokirjallisuus
- Lasten ja nuorten kirjallisuus
- Lehdet
- Lukion oppikirjat
- Muut oppikirjat
- Sarjakuvat
- Tietokirjallisuus
- Muut
- DVD
- Blu-ray
- CD-levyt
- Muut tallenteet
Lähes kaikissa kohteissa on käsittelyn / kuljetuksen jälkiä esim kansissa hankaumaa ym.
Voit kysyä tarkemman katsauksen kohteen kunnosta ennen huutoasi jos kaipaat lisätietoa.
Kirjat varastolla, ei kotona.
Kunto takuu olemassa, mahdolliset mainitsemattomat ISOMMAT viat ovat vahingossa huomaamatta jääneitä virheitä. OTA YHTEYTTÄ ennen kuin annat nega/neutraali palautteen, sovitaan asia! En ole 24 / 7 tavoitettavissa, viikonloput poissa.
JOS ON KOVA KIIRE = KYSY ENNAKKOON. Toimitus useimmiten lähi ARKI päivinä maksun saavuttua (sait palautteen)
Yhteys: Tekstari nopein, meili hidas.
Osta heti
3,60 €
Myyjä
Osta heti
Lisätiedot
Maksaminen ja toimitus
Hintaehdotukset
Kysymykset
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.