Ilmoitus on sulkeutunut

Kuvaus

LAURI TÄHKÄ & ELONKERJUU oli eteläpohjalainen yhtye, joka soitti folkrockia eli kansanmusiikkivaikutteista rockmusiikkia. Yhtyeen jäsenet käyttivät taiteilijanimiä. Pääosin teuvalainen yhtye aloitti uransa 1990-luvun puolivälissä.

Kaupallisen läpimurron yhtye teki vuonna 2006, kun albumi Maailma on renki myi platinaa. Samana vuonna yhtye menestyi myös yleisöäänestyksissä. Yhtye voitti myös Vuoden kotimaisen artistin Emma-palkinnon. Yhtyeen uusin albumi Tuhannen riemua saavutti kultalevyrajan julkaisupäivänään 19. syyskuuta 2007, platinarajan 22. syyskuuta ja tuplaplatinaa 28. marraskuuta eli 10 viikkoa julkaisupäivästä. Albumia on myyty syksyyn 2008 mennessä yli 120 000 kappaletta.

Tässä on myynnissä yhtyeen v. 2008 ilmestynyt KIRKKAHIMMAT, kokoelmalevy, jolle on koottu yhtyeen siihenastisen uran suurimmat menestyskappaleet.

CD+DVD on hyväkuntoinen. Kun ostosumma näkyy tililläni, panen heti levyn postiin, postimaksu Suomeen pehmustetussa helposti-kuoressa 3,2 e. (International delivery available to Europe, postal charge 5 euros). Myös nouto mahdollinen. Otan pian yhteyttä, kun kaupankäynti on päättynyt. Koetetaan hoitaa maksut 7 päivän sisällä kohteen sulkeutumisesta. Muistetaan myös palautteet puolin ja toisin.

Kannattaa huutaa useampia kohteita:

3,2 euron maksulla kulkee 2 cd-levyä tai 3 normaalipaksuista cd-singleä tai 2 kasettia.

KAPPALELISTA:

1. Maailma on renki
2. Rakasta rintani ruhjeille
3. Juomaripoika
4. Papukaija
5. Reikäinen taivas
6. Pitkät pellot
7. Pauhaava sydän
8. Kuriittamma rakastamma
9. Minä olen Härmän Kankaanpäästä
10. Komia on aina komia
11. Rakkaus ei oo pysyvää
12. Tytönhupakko
13. Hetkeksi en sulle rupia
14. Kaisa
15. Hyvästi
16. Kimpale kultaa
17. Tytönhupakko
18. Isoo-Antti ja Rannanjärvi

DVD:

Ruisrock´08 -livekeikka + Tuhannen päreinä´08 -kiertuedokumentti

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti


4 €
tai
Ilmoitus on sulkeutunut 25.5.2024 10:16
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.