Kuvaus

UUSI mangakirja.
Japanilainen kulttuuri on valloittanut suomalaisten sydämiä viime vuosina siinä missä Muumit ovat viime vuosikymmeninä kasvaneet japanilaisten rakastamiksi hahmoiksi.
Kymmenientuhansien suomeksikin julkaistujen mangansivujen eli japanilaisen sarjakuvan jatkeeksi ilmestynyt Yoko Ishiharan kirjoittama ja Chihiro Hattorin kuvittama Mangakeittokirja (Sangatsumanga) on oivallinen laajennus suomenkieliseen mangauniversumiin. Japanissahan on myös pelkästään ruoalle ja keittotaidolle omistettuja mangasarjoja.
Mangakeittokirja näyttää olevan ensisijaisesti tarkoitettu varhaisteini-ikäisille, mutta sen selkeät kuvitetut ohjeet sopivat myös aikuisille Japanin-keittiöön tutustuville.
Japanilaisen keittiön perusannoksista vaikkapa onigirit eli riisipallot tai bentoot eli asetelmiksi rakennetut eväsrasiat esitellään hyvin selkeästi.
Japanilaisissa lastenjuhlissa ei tarjoilla nauravia nakkeja, mutta samalla periaatteella prinssinnakeista valmistetut takot (mustekalat), kanit (taskuravut) tai ikat (kalmarit) elävöittäisivät varmasti suomalaisiakin kestejä.
Mangakeittokirja esittelee sopivin haukkapaloin japanilaista ruokakulttuuria ja raaka-aineita ja ruokapöytää vaikkapa näyttämällä sarjakuvan keinoin syömäpuikkojen käytön, niin, että kirja on myös helppotajuinen pikaopas Japanin-matkaa suunnitteleville aikuisillekin.

Hintaan lisätään toimituskulut 2e

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 46 vrk 12 h 29 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

8 € Sulkeutuu 46 vrk 12 h 29 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.