Ilmoitus on sulkeutunut

Kuvaus

Manhattan-merkkinen solmio USA:sta noin 1940-1950-luvulta!

Hieno kuvio!

Upeat värit!

Ajalta, jolloin solmiot olivat taideteoksia. Ei takuulla tule toista samanlaista vastaan.

Pituus noin 131 cm. Leveys leveimmältä kohdalta noin 9 cm.

Pientä ruttua silittämättömyydestä, mitä solmujen kohdalle tulee, ostaja voi halutessaan silittää. Menee mielestäni hyvin näinkin.

Tästä hyvään kotiin aidolle herrasmiehelle!

Postikulut ostajalle.

Matkahuollon huutopakettina 6,85 euroa, jolloin saat seurantatunnuksen lähetyksellesi. Periaatteessa mahdollista lähettää hieman edullisemmin tavallisena kirjeenä, mutta en tätä toimitustapaa suosittele.

Hoidan oman osuuteni ehdottoman luotettavasti, ks. tarvittaessa yli 900 positiivista palautettani, mutta Postin taikka Matkahuollon toiminnasta en voi ottaa vastuuta eli siinä riski ostajalla. Pakkaan kyllä hyvin.

Huomaa, että olet huutamassa käytettyä, varsin iäkästä tuotetta, joten pientä kulumaa voi aina tämän ikäisessä tuotteessa olla, minkä hyväksyt huutaessasi. Olen yrittänyt tässä luotella mahdolliset puutteet mahdollisimman täsmällisesti.

Katso muutkin kohteeni. Myynnissä paljon klassikkotavaraa. Vintage-pukeutumistakin! Amerikkalaisia klassikkosolmioita 1940-1950-luvuilta ja laatuhattuja!

Hakusanoja: Manhattan, solmio, kravatti, USA, Amerikka, amerikkalainen, 1940-luku, 1940-luvun, 40-luku, 40-luvun, 1950-luku, 1950-luvun, jazz, jatsi, swing, rasvaletti, rasvis, rasvatukka, teddy, teddy boy, diinari, rockabilly, rock, rokkari, antiikki, vintage, retro, herrasmies, dandy.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti


45 €
tai
Ilmoitus on sulkeutunut 17.5.2024 1:15
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.