Ilmoitus on sulkeutunut
Metal : A Headbanger's Journey - DVD
Kuvaus
Metal - A Headbangers Journey - DVD
Heavy Metal on nykyään yksi merkittävimmistä ja suosituimmista musiikin genreistä, vaikuttaen ympäri maailmaa usean miljoonan kannattajan voimalla ja innostuksella. Silti se yhä herättää siitä tietämättömien joukossa myös runsaasti ennakkoluuloja, halveksuntaa, inhoa ja jopa pelkoa - negaatioita, joista metallin puolestapuhujat ja sen alakulttuureja arvostavat saavat osansa.
Metal: A Headbanger's Journey on ainutlaatuinen syväluotaus Heavy Metallin maailmaan, positiivisen puolueettomasti. Elokuva tutkii metallin kapinallishenkisiä juuria, valottaen sen sosiologista vaikutusvaltaa sukupuoleen, rotuun, uskontoon tai yhteiskunnalliseen asemaan katsomatta.
Elokuvan ohjaaja, antropologi ja heavy metal fani Sam Dunn, antaa hevin soida vapaana, ilman ennakkoluuloja, pistäen raskaiden sointujen ja lyriikan välistä kuulumaan myös hevikulttuurin kiistattoman älyn ja sen faneja "hevareita", yhdistävän fyysisen energian. Mielipiteensä metallista, sen kehityksestä, levinneisyydestä, eri tyylilajeista ja voimasta kertovat myös sen raskaansarjan huippunimet mm. Black Sabbath, Iron Maiden, Alice Cooper, Motörhead, Rage Against the Machine, Korn, Slip Knot, Slayer, Mötley Crüe ja White Zombie. Tämä on matka suoraan "Pedon sydämeen". Uskalla mukaan!
Ohjaus
Sam Dunn
Käsikirjoitus
Sam Dunn
Scot McFadyen
Näyttelijät
Bruce Dickinson
Alice Cooper
Tom Araya
Tony Iommi
Kesto
94 min
Tekstitys
Suomi, Ruotsi, Tanska, Norja
K-11
R2
Suomijulkaisu
Osta heti
4,98 €
Myyjä
Osta heti
Lisätiedot
Maksaminen ja toimitus
Kysymykset
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.