Kuvaus

Mikseri.net on Suomen johtava vapaan musiikin jakeluun erikoistunut sivusto. Mikseri ja Suomen Universal järjestivät ensimmäisen Greatest Bits –kilpailun viime kesänä ja tämä käsillä oleva kokoelma on sen tulosta. Kilpailuun saivat osallistua kaikki ilman levytyssopimusta olevat artistit ja yleisöäänestyksen perusteella valittiin biisit, jotka päätyivät mukaan tälle kokoelmalle.
Greatest Bits vol. 1 on hyvin rytmimusiikkipainotteinen levy. Kahdestatoista biisistä noin puolet on hiphoppia. Lisäksi mukana on nu-jazzahtava Happy-Go-Lucky sekä tanssibiittiin nojaava Charayana. Kaksi edustusta saavat niin poprock kuin metallisempi puoli. Tämä on ehkä suurin ongelma kokoelmalla. Sillä ei oikeasti ole minkäänlaista kohderyhmää. Jatkossa voisikin olla hyvä idea jakaa kilpailu eri tyylien sisällä toimiviksi. Ensimmäisen osan tuloksista käy ilmi ainakin se, että hiphop-diggarit ovat olleet aktiivisempia äänestäjiä. Hiphopin osuus ei Mikserissä eikä Suomessa ole kuitenkaan ihan näin hallitseva.

Itse musiikki levyllä on kokonaisuudessa erittäin laadukasta. Kaikki artistit ovat omakustannepuolen kärkipäästä. Hommaan on oikeasti panostettu. Tyyleistä nyt voi olla montaa mieltä, ja henkilökohtaisesti en ainakaan jaksa perusbilehoppia kuunnella pätkääkään. Kyllä tällekin kuitenkin yleisönsä on olemassa.

Levyn eliittiin nousevat levyn avaava Juha Kiili vs. Kfiedin Navawhore, jonka tunnelmoiva englanninkielinen rap vie mukanaan kerta kerralta enemmän sekä Happy-Go-Luckyn jazzailun kohdalla päästään mukavasti trippailemaan. I Was A Teenage Satan Worshipperin Scandinavian Boy ei bändin nimestä huolimatta ole metallia, vaan mukavasti rullaavaa poprockia, Major Labelin alternativemetalli on tyyliltään lähinnä omaa makuani, ja Down The Sunny Road To Hell –biisi on pätevän oloinen Deftones-rämistely. Kansainvälisintä meininkiä edustavat Chasen Bounce 4 Me ja Kfied & Senestyn Pick It Up. Nämä hopahtavat vedot voisivat yhtä hyvin olla jonkin MTV-artistin kappaleita. Itse kilpailun voittaja oli PehmoA:n Keneen Usko, jonka hoppailun kertosäkeen aikana mieleen tulee Neon 2.

Kaiken kaikkiaan Greatest Bits on laadukas katsaus levy-yhtiöiden ulkopuoleiseen liikehdintään. Ensimmäisen kilpailun tiimoilta Universal muuten nappasi bilehoppia vääntävän Apollon talliinsa. Jatkossa tosiaan kannattaisi mielestäni jaotella levyt vaikka tyyleittäin. Nyt tästä jää käteen hieman sellainen, pistetään nyt tuonne mukaan vielä tuo Northern Disciplinen metallirypistys niin saadaan vähän muutakin kuin tuota radiokamaa. Metallimusiikki on Suomessa myös pinnan alla loppujen lopuksi kuitenkin yksi laadukkaimmista tyyleistä, joten sen edustus jää melko valjuksi, vaikkei Northern Disciplinen biisissä mitään moitittavaa olekaan.

Ideana Greatest Bits on hyvä. Toteutus on ehkä vielä hieman hakusessa, mutta ehkä tähän jatkossa saadaan muutosta. Myös levyn ulkoasuun voisi jatkossa panostaa hieman enemmän. Tämän levyn kansi ainakin muistuttaa Virosta tuotua piraattia. Eikö tätä edes haluta saada myytyä? Ainakin omasta mielestäni levyn hintaa voisi vieläkin laskea lähemmäs kymmentä euroa. Silloin mielenkiintoa myös ostavan yleisön puolelta saattaisi löytyä enemmän




































































Kuvan kaltainen CD on alkuperäinen.


Rahat tilille + postikulut 2 euro

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 39 vrk 11 h 50 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

7 € Sulkeutuu 39 vrk 11 h 50 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.