Kuvaus

Brianin elämä on Monty Python -ryhmän käsikirjoittama ja ohjaama komediaelokuva, joka sai ensi-iltansa vuonna 1979. Elokuvassa Graham Chapman esittää Brian Cohenia, joka syntyi samaan aikaan kuin Jeesus ja jota erehdytään siksi pitämään messiaana.

Vuonna 2000 Total Film -lehti äänesti Brianin elämän kaikkien aikojen parhaaksi komediaksi. Vuonna 1999 British Film Instituten kyselyssä Brianin elämä äänestettiin kaikkien aikojen 28. parhaaksi britti­elokuvaksi. Vastaajina oli tuhat Ison-Britannian elokuva- ja televisio­ammattilaista.[1] Vuonna 2017 BBC:n äänestyksessä 253 eri puolilta maailmaa olevaa elokuvakriitikkoa valitsi Brianin elämän kaikkien aikojen kuudenneksi hauskimmaksi komediaksi.[2]

Uskontoa satirisoivan huumorinsa vuoksi elokuva joutui monissa maissa paheksunnan, sensuurin ja elokuvatarkastajien hampaisiin. Joissakin maissa, kuten Suomessa ja Britanniassa elokuvaa esitettiin leikattuna versiona ja julkaisun aikoihin taas muutamat maat kuten Norja ja Irlanti kielsivät sen esittämisen kokonaan. Elokuvan tekijät kokivat Norjan sensuurin niin huvittavaksi että naapurimaassa Ruotsissa sitä päätettiin markkinoida julisteissa lauseella ”Niin hauska, että kiellettiin Norjassa!”

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 21 vrk 20 h 12 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

6 € Sulkeutuu 21 vrk 20 h 12 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.