Ilmoitus on sulkeutunut

Kuvaus

Uljasmuotoinen Adriana syntyi Rooman laitapuolen korttelissa köyhän ompelijattaren ei-toivottuna tyttärenä.
Hänen omaksumansa elämäntyyli oli kaikkea muuta kuin tavaton siinä ympäristössä, missä hän kasvoi.
Ratkaiseva sysäys lavealle tielle voi tulla monenlaiselta taholta; Adrianelle sen antoi Gino, nautinnonhaluinen ja kavala miljoonaperheen autonkuljettaja.
Luonnonlapsen eheydellä tyttö antautuu miehelle, alkaa ommella rumia kapioita ja ostaa säästörahoillaan mauttoman kaluston heidän tulevaan kotiinsa.

Mutta Ginolla ei ole vähintäkään aikomusta perustaa uutta perhettä entistensä rinnalle.
Kun Adriana pääsee selville totuudesta, hänen tulevaisuuden kuvansa romahtaa.
Hän antaa päivän mennä, toisen tulla.
Hän ei enää tahdo sitoa itseään yhteenkään mieheen, vaan uskoo kaupittelemalla kauneuttaan hyvästä hinnasta saavuttavansa riippumattomuuden sekä omille tunteilleen että aineellisessa mielessä.

Mutta väistämättömästi Adrianan kohdalle tulee jokaisen nuoren terveen ihmisen kohtalo - rakkaus.
Hänen onnettomuutensa on, ettei hän voi vastata niiden kahden miehen tunteeseen, jotka olisivat valmiit omistamaan elämänsä hänelle: epätoivoisesti rakastunut poliisipäällikkö Astarita ja Sonzogno, murhamies.
Adrianan rakkaus valitsee hänen omalta kannaltaan mahdottoman kohteen: herkkäluonteisen ja mutkikkaan opiskelijapoika Minon, joka on yhtä kykenemätön osoittamaan lämmintä tunnetta kuin löytämään omaa suoraa tietään maailmassa.
Seuraa peruuttamaton katastrofi.
Murtunut Adriana haluaa nyt lopettaa vastuuttoman ajelehtimisensa ja omistautua uusille velvollisuuksille.
Hän on oppinut, etteivät elämän oikulliset tapahtumat ole suureltakaan osalta ihmisten itsensä johdateltavissa; vain myötätunto ja rakkaus lähimmäisiin tekevät olon helpommaksi tässä murheen laaksossa.

Suuri Suomalainen kirjakerho 1975, 1p, 387 sivua.
Kovakantinen + kansipaperit
Kansipaperissa pientä reunakulumaa.

Yhdistelen postimaksuja.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti


4,50 €
tai
Ilmoitus on sulkeutunut 7.5.2024 5:00
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.