Kuvaus

Oiva Polari "Asetelma" öljyväri levylle mitat kehysten päältä korkeus n.42,5cm leveys n.57cm kuva-aukko korkeus n.31,5cm leveys n.45,5cm

Oiva Olavi Nikolai Polari (alun perin Pollari; 23. lokakuuta 1912 Seinäjoki – 24. maaliskuuta 1996 Seinäjoki) oli eteläpohjalainen taidemaalari ja kuvataiteilija

Polari aloitti 1933 opiskelun Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa Helsingissä opettajinaan Uuno Alanko ja Werner Åström. Perheen heikko taloustilanne pakotti hänet kuitenkin keskeyttämään opintonsa jo vuoden jälkeen, palaamaan Seinäjoelle ja keskittymään itseopiskeluun.

Ensimmäisen yksityisnäyttelynsä Oiva Polari piti 1937 Seinäjoella. Näyttelyssä oli esillä 13 työtä: asetelmia, mystisiä ja symbolistisia fantasiamaalauksia, hiilipiirroksia ja lakeusmaisemia.

Sotien jälkeen Polari pyrki realismiin. Hän teki maalausmatkoja Lappiin yhdessä Nándor Mikolan ja Kaarlo Lamminheimon kanssa. Vähitellen hänen ilmaisunsa pelkistyi sekä sommittelultaan että värinkäytöltään. Taiteilijan itsensä nimeämä ruskea ja harmaa kausi väistyi, ja töihin alkoi ilmestyä puhtaita perusvärejä, erityisesti sinistä. Maalauksiin tuli myös kubistisia piirteitä paksuine kulmikkaine ääriviivoineen.

Polari kokeili myös abstraktia maalausta ja kuvanveistoa ja teki kunkin ajan yhteiskunnalliseen tilanteeseen kantaa ottavia ja elämänkatsomuksellisia teoksia, mutta varsinaiseksi tavaramerkiksi hänelle muodostuivat etenkin myöhäiskaudella raikkaan sinisävyiset, pelkistetyin vedoin tyylitellyt eteläpohjalaiset lakeusmaisemat

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 7 vrk 21 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

650 € Sulkeutuu 7 vrk 21 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.