Kuvaus

Paluu vankileirien teille : Suomesta Neuvostoliittoon luovutettujen kohtalo 1940-1955

Elina Sanan tutkimus Luovutetut käsitteli Suomesta Saksaan pakkoluovutettuja juutalaisia ja sai ilmestyessään aikaan kansainvälisen kohun. Tämän vuoksi valtioneuvoston kanslia päätti aloittaa tutkimushankkeen sotavankeina kuolleiden ja luovutettujen kohtaloista. Filosofian tohtori Pekka Kauppala on tutkinut Suomesta Saksaan ja Neuvostoliittoon luovutettujen ihmisten kohtaloita. Näihin lukeutuivat puna-armeijan sotavangit, heimosoturit, inkerinsuomalaiset, virolaiset ja vangiksi otetut saksalaiset. Kauppala kertoo nyt ensi kertaa, minkä tyyppisiin oloihin palautetut joutuivat, kuinka he kestivät stalinistisen hirmuhallinnon ja millaiseksi heidän elämänsä myöhemmin muuttui. Hän nostaa esiin myös yksittäisiä kohtaloita, kuten esimerkiksi ?Pronssisoturi? Kristjan Palusalun ja Vlasovin propagandapäällikön Mileti Zykovin traagisen tarinan. Lähdemateriaalina ovat muun muassa lukuisat aiemmin salaiset arkistot Venäjällä, Saksassa, Virossa ja Suomessa sekä eloonjääneiden haastattelut.

Muut nimekkeet

Suomesta Neuvostoliittoon luovutettujen kohtalo 1940-1955

Ulkoasu

388 sivua : kuvitettu, karttoja ; 22 cm

Kieli suomi

 Gummerus, 2011

sotavangit 

luovutus 

virolaiset 

palautus 

inkeriläiset 

neuvostoliittolaiset 

saksalaiset 

vankileirit 

Valmistaja(Juva : Bookwell)

Pekka Kauppala

ISBN 978-951-20-8385-5 sidottu kovakansi

 

Vilkaise nopeasti tiivistetty PROFIILINI niin näet Ajankohtaiset asiat, TARJOUKSET ym Barkoffi   *

* Barkoffi Kuuluisa RomuLiike Helsingissä noin 1880 -1920 (mm stadin Arskan laulu)

 

  • Huuda, saat ohjeet automaattisesti ja Maksa, siinä kaikki. 

 

 

  • Näitä ei pakko lukea:
  •  
  • Jos haluat useamman:  7€  Kuluilla  =  R A J A T O N määrä Kirjoja / CD / DVD ym painoon, KPL määrään tai kokoon katsomatta.
  •  
  • Voit myös tehdä PAKETTI TARJOUKSEN useammalle samaan lähetykseen
  • Paketille myös NOUTO = OK 
  • Alhaalla Kaikki linkit on minun kohteisiin, älä turhaa kahlaa kaikkia läpi, valitse osasto.
  •  
  • TÄMÄN kohteen kulut PELKÄSTÄÄN löydät : Maksaminen ja toimitus

 

+50€ (yli) ostokset ILMAN KULUJA !

 

 

Etsitkö jotain ? HAKU Linkki kaikkiin kohteisiini:

TEE HAKU Tekijä / Teos listattuihin kohteisiini:

 

LINKIT Kohteisiini:

LASTEN & NUORTEN:

Myös täällä:

Harrastekirjallisuus 

Kaunokirjallisuus 

Tietokirjallisuus 

KAIKKI KIRJAT:

 

Sarjakuvat 

DVD 

Blu-ray 

CD-levyt 

KAIKKI Osastot:

Lyhenteitä:

SKP= sidottu kovakantinen kansipaperit
sid= sidottu, kovakantinen ( harvoin myös pehmeä kantinen ) joko kuvakansi tai kansipaperiton ( mainittu)
nid =  nidottu, pehmeäkantinen

Kierre / Rengasselkä= Reijitetyt sivut metalli/ muovi kierteessä kiinni, sivuja voi kääntää vapaasti ympäri ym

Pokkari= Pocket eli taskukokoinen, usein ns massajulkaisu marketteihin ym kaikki nidotut EI näitä

OMISTE=  omistajan nimi tai onnittelu kirjan alussa ns. esisivulla

KP= Kirjaston poisto kirja, voi olla muovitettu, leimoja ym, vanhoissa/ koulujen tai laitosten vähemmän

UV / UUS / UUSI- (mukana - miinus merkki)  = Uuden veroinen 

HYVÄ + / -  plus tai miinus 

CD tai DVD + / - = + plus tarkoittaa ON MUKANA ja miinus EI mukana, jos ei mainittu erikseen ilmoituksessa sitä EI ole mukana vaikka se jukaisuun tai sarjaan kuuluisikin. Levyt usein saa jälkeä kovasta muovitaskusta, kuljetuksessa tms vaikka olisivat olleet poistumatta kuoristaan alusta asti.

 

Lähes kaikissa kohteissa on enenmän tai vähemmän käsittelyn / kuljetuksen / varastoinnin jälkiä esim kirjojen kansissa. 

Voit myös kysyä tarkemman katsauksen kohteen kunnosta ennen huutoasi, jos olet esim keräilijä tai muuten kaipaat lisätietoa. Luokitukset pitää paikkaansa lähes kaikissa kohteissa. 

Kunto takuu olemassa, mahdolliset mainitsemattomat viat ovat vahingossa huomaamatta jääneitä virheitä. OTA YHTEYTTÄ ennen kuin annat nega/neutraali palautteen, sovitaan asia! En ole 24 / 7 tavoitettavissa, viikonloput poissa. 

JOS ON KOVA KIIRE =  KYSY ENNAKKOON. Toimitus useimmiten lähi päivinä maksun saavuttua (sait palautteen) voi venyä pidempäänkin. Huomio viikonloput ja juhlapyhät.


Voittajalle tulee tilitiedot Huuto.net automaattisen vakioviestin lopussa (alhaalla).
Muista ilmoittaa maksaessasi kohteen N I M I.

Ei postin paketti automaattia lähellä/käytössä.

Profiilista löytyy ajankohtaista tietoa.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 25 vrk 11 h 26 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

7 € Sulkeutuu 25 vrk 11 h 26 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.