Kuvaus

The Passion of the Christ (2004) Kristuksen kärsimyskertomus

Oscar-palkitun Mel Gibsonin (Braveheart, Mad Max) ohjaama inspiroitunut tiukka visio Vapahtajamme Jeesuksen viimeisistä hetkistä

Jim Caviezelin kokovartalosuoritus pääroolissa tuntuu ja maistuu kotikatsomoihin asti

  • 3 Oscarin ehdokas, 28 elokuvapalkinto voittoa, Jesseleffojen aatelia

Loppuunmyyty suomijulkaisu

 

 

"Elokuvani tarkoitus on inspiroida ja liikuttaa yleisöä. Tämä on tarina uskosta, toivosta, rakkaudesta ja anteeksiannosta. Juuri niistä asioista, joita näinä vaikeina aikoina tarvitaan."

Näin Oscar-palkittu Mel Gibson kuvaa ohjaustyötään, joka kertoo Jeesuksen 12 viimeisestä tunnista ennen ristiinnaulitsemista. Gibsonin mukaan Jeesuksen kohtalo on kaikkien aikojen suurin seikkailutarina, ja niinpä tämä versio onkin vavisuttava rohkeudesta ja uhrautumisesta kertova teos, samalla hätkähdyttävän realistinen ja armoton. Elokuva kuvattiin Italiassa ja siinä puhutaan latinaa ja arameaa.

Mestarillisesti kuvatun elokuvan Jeesuksena loistaa Jim Caviezel. The Passion of the Christ ja Caviezelin roolisuoritus on voitokas ja tinkimätön saavutus elokuvahistoriassa.

Elokuva nousi lähes jokaisessa maassa - myös Suomessa - katsojatilastojen ykköseksi.

 

Ohjaus: Mel Gibson (Apocalypto)

Näyttelijät: Jim Caviezel (Matkalla Idahoon), Monica Bellucci (Dracula, Matrix), Maia Morgenstern (Dracula, Nostradamus), Claudia Gerini, Francesco Cabras, Hristo Jivkov, Hristo Shopov (Barbarossa), Rosalinda Celentano, Ted Rusoff (Anthropophagus)

 

Kesto: 123 min

Aluekoodi: R2 = eurooppa

Kuva: 2.35:1 Anamorphic Widescreen

Ääni: Englanti /// 2.0 Dolby Digital Stereo

Tekstitys: Suomi, ruotsi

 

 

Kunto: hyväkuntoinen
 

Katso myös muut kohteeni: http://www.huuto.net/hakutulos/sellernro/1989369

Keräily/harvinaisuuksia yms

 

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 4 vrk 5 h 58 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

9,90 € Sulkeutuu 4 vrk 5 h 58 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.