Ilmoitus on sulkeutunut

Kuvaus

Myydään Peukaloisen retket DVD-boksi, joka sisältää sarjan kaikki 52 jaksoa.

Boksi on avaamaton ja vielä muoveissa.

TV:stä tuttu alkuperäinen sarja.
Suomipuhe, kertojana Inkeri Wallenius.

Kuvaus:

Nils Holgersson on 14-vuotias poika köyhästä maalaisperheestä. Hän on laiska ja epäkunnioittava lähimmäisiään kohtaan. Vapaa-aikanaan hän nauttii kotitilan eläinten härnäämisestä.
Eräänä päivänä, kun Nilsin vanhemmat ovat lähteneet kirkkoon ja jättäneet pojan yksinään kotiin lukemaan Raamattua, Nils näkee sattumalta pienen kotihaltijan kävelemässä huoneen lattialla. Nils onnistuu pyydystämään haltijan haaviin, jolloin tämä sanoo, että jos Nils päästää hänet vapaaksi, haltija antaisi tälle ison kultakolikon. Nils hylkää ehdotuksen, jolloin haltija suuttuu ja muuttaa hänet peukalon mittaiseksi.

Peukalon mittaisena Nils ymmärtää eläinten puhetta. Kun kotitilan eläimet huomaavat pikkuisen Nilsin, nämä päättävät kostaa.
Samaan aikaan tilan yläpuolella lentelee parvi villihanhia, jotka huutelevat tilan eläimille Lappiin lähdöstä. Martti-hanhikukko haluaa lähteä villihanhien mukaan ja vaikeuksien jälkeen onnistuu pääsemään lopulta lentoon. Nils tarrautuu Martin kaulasta roikkuvaan naruun ja lähtee hamsterin kanssa tämän mukaan.
Villihanhet eivät ole mielissään siitä, että heidän seuraansa on liittynyt ihminen ja kotihanhi, mutta aikanaan ottavat nämä mukaansa halki Ruotsin ja kokevat monenlaisia seikkailuja yhdessä näiden kanssa.

Smirre-niminen kettu jahtaa Nilsiä ja villihanhia lähes koko matkan aikana. Matkalla Nils oppii auttamaan eläimiä ja ihmisiä sekä olemaan epäitsekäs. Nils saa kuulla, että kotihaltija saattaa muuttaa hänet normaaliksi, jos hän pystyy todistamaan muuttuneensa paremmaksi.

Selma Lagerlöfin rakastettuun klassikkokirjaan perustuva Peukaloisen retket samannimisenä animaatiosarjana on tuttu myös televisiosta.

Lähetys toimitetaan postipaketilla.
Ostaja saa paketin lähetystunnuksen.
Myös nouto Turusta onnistuu.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti


37 €
Ilmoitus on sulkeutunut 19.5.2024 10:00
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.