Kuvaus


Aito luonnon pollusiitti
Näin harvinaisen näytteen hankkiminen myyntiin on osoittautunut vaikeaksi, sillä kirjoittaessani tähän mennessä hankkimistani "pollusiiteista" vähemmän kun yksi kolmasosa ovat ainoastaan olleet aitoja. Syy tähän on että jalokivimarkkinoilla on paljon monentasoista vilppiä. Olen henkilökohtaisesti tutkituttanut kiven kehittyneessä laboratoriossa, koska erottaminen jäljitelmistä voi olla vaikeaa. Näin myöskään kukaan ei ole saanut mahdollisuutta vaihtaa kiveä toiseen, tai käsitellä sitä lausunnon jälkeen.

Hiottu säästämättä arvokasta raakamateriaalia. Onnistuneen taitavan hionnan hävikki on helposti yli 50% raakakiven painosta, useasti paljon enemmän! Monesti näkee rumia liian matalasti hiottuja kiviä huonoilla heikoilla loistoilla. Tässä kappaleessa on puoleensavetävä leveys/pituus suhde, ja myös kokonaissyvyys on parasta luokkaa, mahdollistaen laadukkaan loiston.

Puhtaus: IF-VVS1 erittäin korkealuokkainen puhtausaste.
Paino karaateissa: 5.69 ylittäen reippaasti huomattavan ja pyöreän viiden karaatin painorajan sekä hintaportaan.
Väri: väritön
Hionta: viistehionta Fancy
Muoto: pisara (haluttu muoto)
Hionnan laatu: todella hyvä, viistesärmät ovat ehjät sekä veitsenterävät, kiillotusjälkiä.
Mitat mm: pituus 14.25, leveys 9.70, syvyys 7.56
Hionta muuta: todennäköisesti hiottu Thaimaassa, joka on maailmassa yksi värillisten jalokivien pääasiallinen työstökeskus.
Muuta: nimi "Pollux" Kreikkalaisen mytologian mukaisesti. Se on erittäin harvoin tavattu cesiumia sisältävä zeoliitti mineraali. Materiaali on keräilijöitten arvostama sen harvinaisuutensa ansiosta.
Käsittelymenetelmät: käsittelemätön.
Löytöpaikka: tuntematon. Mahdollisesti Afganistan.

Ainoastaan informatiiviset viimeiset Bangkok kuvani esittää: GIT-instituutin kadulta päin nähtynä + yhdistelmäkuva "Business District & BKK".

 

Kuvauksessa oleva näyte/näytteet on myytävänä sellaisenaan
Myytävää erää on kaupan ainoastaan yksi kappale. Yksilölliset digitaalikuvat on otettu varsinaisesta kohteesta joka on myynnissä ja joka toimitetaan asiakkaalle.


Painot
Karaatti (ct)
1 ct = 0,2 grammaa
1000 g = 1 kg


Väri
Jalokivien väri voi olla määritetty mahdollisimman huolellisesti ottaen huomioon perusvärin, värisävyn ja värin kylläisyyden.

Perusväri: jalokiven pääasiallinen väri.
Sävy: perusvärin vaaleus tai tummuus. Lisäten mustaa väriä = tummempi sävy.
Kylläisyys: perusvärin voimakkuus tai intensiteetti.

Ellei muuten mainita väri on luokiteltu tässä listauksessa käyttäen päivänvalon ja hehkulampunvalon yhdistelmää.


Puhtausluokitus koskien värillisiä jalokiviä
Termillä "värilliset jalokivet" tarkoitetaan kaikkia jalokiviä lukuun ottamatta timanttia. Termi viittaa myös jalokiviin joissa ei ole perusväriä, ja orgaanisiin korumateriaaleihin. Koska puhtausluokitus värikiville on useimmiten vähemmän tärkeää kun niiden perusvärin laatu (toisin kun timantinluokituksessa), on puhtausluokitus huomattavasti väljempi värikiviä luokiteltaessa.

Käytetty asteikko alla:
täydellisestä – hyvinkin sulkeumaiseen

FL (täysin puhdas sulkeumista ja täydellinen hionta)
IF (puhdas sulkeumista)
VVS1 (lähes puhdas sulkeumista)
VVS2 (lähes puhdas – vähäisiä sulkeumia)
VS1 (vähäisiä sulkeumia – joskus silmin havaittavia sulkeumia)
VS2 (vähäisiä sulkeumia – silmin havaittavia sulkeumia)
SI1 (silmin havaittavia sulkeumia)
SI2 (enemmän silmin havaittavia sulkeumia)
SI3 (silmin havaittavia sulkeumia - sulkeumainen)
I2 (sulkeumainen)
I3 (hyvin sulkeumainen)

On myös tärkeää ottaa huomioon että hyväksytyt puhtausasteet vaihtelevat eri jalokivien välillä. Esimerkiksi smaragdi on erittäin harvoin täysin puhdas ja se voidaan täten helpommin nostaa korkeampaan puhtausluokkaan kun esimerkiksi vihreä turmaliini jota tavataan usein täysin puhtaana. Esimerkkeinä käytetyt smaragdi ja turmaliini eroavat myös skaalan toisessa päässä siinä että markkinat ovat hyväksyneet smaragdin olevan jopa hyvinkin sulkeumainen, ja vastaavanlaisen määrän sulkeumia sisältävä turmaliini ei taas edes yllä jalokiville asetetulle asteikolle. Toinen esimerkki on rubiini joka esiintyy monesti myös hyvin sulkeumaisena, näin se voidaan luokitella markkinoiden hyväksymillä menetelmällä kuuluvan jalokiviluokkaan.


Laboratoriotutkimus
Ellei erikseen mainita on tunnistus ja luokittelu suoritettu normaalissa gemmologisessa laboratoriossa.
Tavalliseen varustukseen kuuluvat mm. seuraavat laitteet:
päivänvalo- (noin 5500-6500 Kelvin), hehkulampunvalo- (15W 40W) ja halogeenivalo, pohjoinen päivänvalo (ei suora), kuituvalaisin, UV-valaisimet, 10-14-20-30x suurentavat luupit, gemmologinen stereozoom biokulaarinen mikroskooppi, tavallinen SKH-tyyppinen refraktometri –ledivalolla -natriumvalolla, diffraktiohila- ja prismaspektroskooppi, polariskooppi, karaattivaaka (Tanita model 1230) käytetty myös hydrostaattiseen punnitukseen, American Weigh CH-2000 vaaka, Leveridge –tyyppinen mittauslaite, GIA:n timantinluokitteluun tarkoitettu mittaviivoitin, raskaat nesteet, Rubin & Son CZ-Master kivisarja 1ct E F G H I J K, Presidium Multitester, dikroskoopit, Chelsea-värisuodatin, Terra-P Dosimeter-Radiometer, ym.


Käsittelymenetelmistä
Menetelmät monesti lisäävät monesti jalokivien arvoa, kauneutta ja joissain tapauksissa kestävyyttä. Kiven väri ja puhtaus voivat olla paremmat kun käsittelemättömässä kivessä, ja täten tehden siitä visuaalisesti puoleensavetävämpiä. Tähti- ja kissansilmäilmiö voidaan joissain tapauksissa tarvittaessa tuottaa tai poistaa. Menetelmät tekevät mahdolliseksi sen että kuluttajille on tarjolla suurempi valikoima tuotteita. Edellä mainitut ovat markkina-arvoiltaan myös helpommin saavutettavissa.

Pääasiassa käsitellyt jalokivet voidaan jakaa kahteen eri luokkaan:

Markkinoiden hyväksymillä menetelmillä käsiteltyihin kiviin;
esim. tavallisella tai perinteisellä tavalla lämpökäsitelty rubiini ja safiiri, smaragdi jonka säröjä on täytetty värittömällä öljyllä, jne.
- tai -
Markkinoiden ei hyväksymillä menetelmillä käsiteltyihin kiviin;
esim. diffuusiokäsitelty ja/tai lasitäytetty rubiini ja safiiri, pinnoitetut kivet, jne.

Kaikissa myytävissä tuotteissa on tarkka ilmoitus siitä että onko kivi aito luonnossa syntynyt jalokivi. Silloin kun myynnissä on synteettisiä tai jäljitelmiä - gemmologisia tutkimuskokoelmakiviä niin asiasta ilmoitetaan selkeästi. Jalokivien ollessa täysin luonnollisessa tilassa (luonnossa syntynyt väri, optinen ilmiö, jne.) ilmoitetaan että kivi on ”käsittelemätön”. Tarkoitus on olla myymättä rubiineja, safiireja, ym. värikiviä jotka ovat diffuusio-käsiteltyjä, lasitäytteisiä, tms.; kuitenkin jos joskus myynnissä on sellaisia yritetään myös ehdottomasti ilmoittaa asiasta selkeästi. Joissain tapauksissa myytävän tuotteen hinta on niin edullinen ja provisio niin pieni, ettei ole ollut kannattavaa (resursseja) tehdä erillisiä testejä ja tällöin on ilmoitettu ”mahdollisten käsittelymenetelmien paljastamiseksi ei ole tehty tutkimusta”.



Kaupan päädyttyä pyydän kohteliaimmin antamaan positiivisen palautteen kaupankäynnistä Kiitos! Jos jostain syystä olette harkinneet jättää neutraalin tai negatiivisen palautteen, esim. jos posti on rikkonut tuotteita (hyvin harvinaista) niin pyydän Teitä ottamaan minuun ensin yhteyttä jotta voimme sopia asiasta sopusoinnussa.

Vastaan mielelläni sähköposteihin ja erityistoiveisiin useimmiten saman päivän aikana!

Diplomigemmologi Casimir von Schantz F.G.A. D.G.A.
Fellowship of the Gemmological Association of Great Britain
Diamond Member of the Gemmological Association of Great Britain
Suomen gemmologinen seura ry, tutkijajäsen

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti


250 €
Sulkeutuu 95 vrk 20 h 35 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

250 € Sulkeutuu 95 vrk 20 h 35 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.