Kuvaus

 
 
 

Siisti kirjastonpoisto 

 

Efraim Medina Reyes : Olipa kerran rakkaus mut mä tapoin sen

Romaani on ylevän ja groteskin yhdistelmä, joka muutti latinalaisamerikkalaisen kirjallisuuden rajoja. Se on universaali rock-tarina Big Repistä, liskosta, joka kammoksuu kolumbialaista kulttuuria ja tuntee kodikseen New Yorkin, jossa ei ole koskaan käynytkään. Se on myös tarina amerikkalaisesta unelmasta haaveilevan kolumbialaisen itse aiheutetuista kärsimyksistä, latinomachosta, joka tappaa rakkautensa ja saa ansionsa mukaan, jolloin hänestä paljastuukin itseironisia viisauksia jakeleva filosofi, jonka aivojen lonkeroista löytyy nuoren Kurtin luminen Seattle ja loppuun ajetun Cobainin huumehöyryinen Lontoo, samoin kuin Sid Vicious, joka puukotti rakastamansa naisen. Vaikka Repin suuri rakkaus tapettiinkin täytetyltä pöllöltä näyttävän nobelistin ja kokaiinin maassa, hänen ahdistuksensa kuulostaa yllättävän kotoisalta. 

Romaani voitti Kolumbian kulttuuriministeriön romaanipalkinnon 1997. Sensuroitu, vihattu ja palkittu Medina Reyes antaa tässä teoksessaan näytön voimastaan, rohkeudestaan ja eklektisestä tyylitajustaan, mikäli se ymmärretään taidoksi liikkua ylevän ja vulgaarin välillä. Häntä pidetäänkin merkittävänä kolumbialaisena nykykirjailijana.

Siisti kirjastonpoisto

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 2 vrk 23 h 18 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

7,95 € Sulkeutuu 2 vrk 23 h 18 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.