Kuvaus

Minimitilausehto: 

LP-levyjä ja/tai maxi-singlejä sisältävän tilauksen tuotteiden arvon tulee olla vähintään 25 euroa (+postikulu) tai tilauksen tulee sisältää vähintään kolme tuotetta. Jos haluat tilata vain yhden alle 25 euron arvoisen LP-levyn, veloitamme tilauksesta minimikauppaehdon mukaisesti 25 euroa. 

1_b

Led Zeppelin on maailman paras bändi. Näin moni ajattelee. Mutta hyvä on myös bändin laulaja!

Tilasin tätä (Euroopassa) äärimmäisen harvinaista USA painosta peräti kolme kappaletta (kuva 5) sillä uskon että Suomessa on Zeppelin faneja, joiden kokoelmaan tämä levy tulisi kuulua. Uusin Robert Plant & Alison Krauss 2xLP on UUSI & AVAAMATON (kuva 3)! Etiketin kuva (kuva 4) on otettu omassa hyllyssä olevasta kappaleesta.

Vain tässä pienessä erikoispainoksessa on 14 biisiä. Kaikissa muissa eri puolilla maailmaa otetuissa LP-painoksissa on vain 12 biisiä. Harva kuitenkaan lähtee Amerikkaan hakeakseen tämän albumin sikäläisestä Target kaupasta. Mutta jos sinne pääsee, levy kannattaa sieltä noin 31 dollarilla (sis. paikallisen ALV-veron) itselleen ostaa. Levyn maahantuominen on nimittäin ikävän hidasta ja vaivan palkaksi saa maksettavaksi arvonlisäveron ja tullimaksut.


Jos Led Zeppelin on harrastuksen kohteena, tässä sinulle UUSI & AVAAMATON sekä äärimmäisen harvinainen albumi. Tämä kappale on AINOA Euroopassa myynnissä oleva USA painos. Tilasin levyn Amerikasta, maksoin roimat tullit ja ALV. Ajattelin että joku muukin tätä on etsinyt. 

Robert Plant | Alison Krauss ?– Raise The Roof

Label: Rounder Records ?– 1166101484

Format: 2 × Vinyl, LP, Album, Limited Edition, Target Exclusive 

Country: US

Released: 19 Nov 2021

Genre: Rock

Style: Folk Rock

Tracklist

A1Quattro (World Drifts In)

Bass – Viktor KraussDrums, Percussion, Handclaps – Jay BelleroseGuitar – Bill FrisellMarc RibotJarana, Handclaps – David HidalgoPedal Steel Guitar – Russell Pahl*Written-By – Joey BurnsJohn ConvertinoZither [Dolceola] – Jeff Taylor (8)

4:35A2The Price Of Love

Banjo – Stuart DuncanBass – Dennis CrouchDrums, Percussion – Jay BelleroseElectric Guitar, Acoustic Guitar – Marc RibotMandolin [Electric] – Buddy MillerWritten-By – Don EverlyPhil Everly

4:50A3Go Your Way

Acoustic Guitar – T Bone Burnett*Bass – Viktor KraussDrums, Percussion – Jay BelleroseElectric Guitar – Marc RibotJarana – David HidalgoPedal Steel Guitar – Russell Pahl*Written-By – Anne BriggsZither [Dolceola], Celesta – Jeff Taylor (8)

5:07B1Trouble With My Lover

Baritone Guitar, Requinto Guitar – Marc RibotBass – Dennis CrouchDrums – Jay BelleroseElectric Guitar – Buddy MillerStrings – Alison KraussWritten-By – Allen Toussaint

4:03B2Searching For My Love

Bass – Dennis CrouchDrums, Percussion – Jay BelleroseElectric Guitar – Marc RibotElectric Guitar, Harmony Vocals – T Bone Burnett*Written-By – Bobby Moore (16)

4:03B3Can't Let Go

Acoustic Guitar, Handclaps – David HidalgoBass [Upright] – Viktor KraussDrums, Percussion, Handclaps – Jay BelleroseElectric Bass – Russell Pahl*Electric Guitar – Bill FrisellWritten-By – Randy Weeks

3:41B4It Don't Bother Me

Bass – Viktor KraussDrums, Percussion, Handclaps – Jay BelleroseElectric Guitar – Marc RibotElectric Guitar [Electro-Acoustic], Handclaps – David HidalgoPedal Steel Guitar – Russell Pahl*Written-By – Bert JanschZither [Dolceola], Marxophone – Jeff Taylor (8)

5:06C1You Led Me To The Wrong

6-String Bass – T Bone Burnett*Acoustic Guitar – Marc RibotBass – Dennis CrouchDrums, Percussion – Jay BelleroseFiddle – Stuart DuncanWritten-By – Ola Belle Reed

4:17C2Last Kind Words Blues

Bass – Dennis CrouchDrums, Percussion – Jay BelleroseElectric Guitar, Banjo – Marc RibotMandolin, Cello, Fiddle – Stuart DuncanResonator Guitar – Colin LindenWritten-By – Geeshie Wiley

4:06C3High And Lonesome

Accordion [Bass Accordion] – Jeff Taylor (8)Bass – Dennis CrouchDrums, Percussion, Handclaps – Jay BelleroseElectric Guitar, Harmony Vocals, Mellotron – T Bone Burnett*Guitar, Electric Bass [Hofner Bass], Handclaps – Marc RibotMellotron – Viktor KraussPedal Steel Guitar, Guitar – Russell Pahl*Written-By – Robert PlantT Bone Burnett*

4:33D1Going Where The Lonely Go

Bass – Dennis CrouchDrums – Jay BelleroseElectric Guitar – Buddy MillerMarc RibotPedal Steel Guitar – Russell Pahl*Written-By – Dean HollowayMerle Haggard

4:10D2Somebody Was Watching Over Me

6-String Bass – Russell Pahl*Backing Vocals – Lucinda WilliamsBass – Viktor KraussDrums – Jay BelleroseElectric Guitar – Marc RibotElectric Guitar [Electro-Acoustic] – David HidalgoElectric Guitar, Backing Vocals – T Bone Burnett*Piano – Jeff Taylor (8)Written-By – Brenda Burns

5:03D3My Heart Would Know

Acoustic Guitar – Marc RibotBass – Dennis CrouchDrums – Jay BelleroseEdited By, Engineer [Additional] – Jason WormerElectric Guitar – Buddy MillerT Bone Burnett*Engineer [Second] – Kyle FordMixed By [Assistant] – Karl WingatePedal Steel Guitar – Russell Pahl*Written-By – Hank Williams

2:59D4You Can't Rule Me

6-String Bass – T Bone Burnett*Bass – Viktor KraussDrums – Jay BelleroseElectric Guitar – David HidalgoMarc RibotEngineer [Second] – Rachael MooreHarmonica – Robert PlantMixed By [Assistant] – Karl WingateWritten-By – Lucinda WilliamsTom Overby

4:44

Companies, etc.

Credits

Notes

Edition released exclusively at Target stores with alternate art and two extra tracks.

Made in U.S.A.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 99 vrk 12 h 19 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

25 € Sulkeutuu 99 vrk 12 h 19 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.