Kuvaus

Poliittisen taloustieteen aakkoset on ilmestymisensä jälkeen nopeasti noussut alansa uudeksi klassikoksi.

Kirjan lähtökohtana on talouden analysointi osana poliittista ja yhteiskunnallista toimintaa. Kirja jakautuu teoreettisiin osiin ja oppikirjamaisiin jaksoihin, joissa selvennetään teoreettisia malleja helppotajuisin esimerkein: pyrkimyksenä on tarjota täysipainoinen käsitys poliittisesta taloustieteestä kansantaloustiedettä jo tunteville mutta samalla suoda muillekin mahdollisuus osallistua eri talousjärjestelmiä arvioivaan keskusteluun. Kirjalla on siis tässä mielessä annettavaa sekä pidemmälle edistyneille että vasta-alkajille.

Kirjan ensimmäisessä osassa luodaan käsitys siitä, miten markkinat toimivat, mistä työttömyys ja inflaatio aiheutuvat, mistä talouspolitiikassa on kyse, mikä on rahoitusmarkkinoiden ja reaalitalouden välinen suhde sekä miten kansainvälinen kauppa ja investoinnit vaikuttavat maailmantalouden eri osapuoliin. Kirjan jälkimmäisessä osassa paneudutaan siihen, miten on mahdollista välttää taloudellisen toiminnan kielteiset inhimilliset seuraukset ja minkälaisia vaihtoehtoja on valittavissa jos tavoitteeksi asetetaan pyrkimys kohti taloudellista demokraattisuutta, oikeudenmukaisuutta ja solidaarisuutta.

Vaikka tekijän ajattelutavasta on tunnistettavissa Marxin, Keynesin ja Veblenin tapaisten kansantaloustieteen klassikoiden vaikutus, luo Hahnel myös paljon tyystin uutta. Neoliberalismin kritiikin vastapainoksi hän tarjoaa koko joukon omia ehdotuksiaan kansantalouden oikeudenmukaisemmaksi organisoimiseksi ja sen rakenteiden muuttamiseksi siten, että tuotannon ja työnteon ohjaus saataisiin demokraattisen kontrollin alaisiksi. Hänen näkemyksensä ovat saaneet runsaasti positiivista huomiota lähestymistapojensa tuoreuden ansiosta.

Robin Hahnel työskentelee kansantaloustieteen professorina American Universityssä Washingtonissa, Yhdysvalloissa, jossa hän on opettanut poliittista taloustiedettä noin kolmenkymmenen vuoden ajan. Hän on eräs alansa arvostetuimmista edustajista maailmassa ja on julkaissut toistakymmentä kirjaa kansantaloustieteen alueelta.

****

Kuvan pehmytkantinen kirja. Isompi kuin pokkarikoko.

KUNTO / lähes uudenveroinen kirja. Ei merkintöjä.  

TOIMITUS kirjepostin mukana (suojataan paperilla mahdollisuuksien mukaan). Ei seurantakoodia. Tuotteissa ei ole noutomahdollisuutta.

---------- (PK) AD/L 

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti


28 €
Sulkeutuu 83 vrk 11 h 50 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

28 € Sulkeutuu 83 vrk 11 h 50 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.