Siegfrid Lenz: SAKSANTUNTI II tai Irmgard Keun: POLKKATUKKA

Huuto-/ostohinta  y h d e s t ä  kirjasta.

Kohteen sulkeuduttua ilmoita valintasi!

1. Irmgard Keun: POLKKATUKKA, SILKKISUKKA. Suomentanut Aira Buffa. 1981 Femi, Suuri naisten-kerho. 194-sivuinen sidottu kirja, täysin ehjä ja siisti, ei merkintöjä, ei kansipaperia.

Polkkatukka, silkkisukka 1981; Das Kunstseidene Mädchen 1932) on verratonta ajankuvaa 1930-luvun Berliinistä. Se on valloittavan hilpeä nuoren tytön päiväkirja, mutta silkkisen pinnan alla piilee hätkähdyttävän illuusioton näkemys tyttöjä metsästävistä miehistä ja koko siitä kaksinaismoraalista, joka rakkauden peliä säätelee. Sievät tytöt ovat kauppaa. Siihen Doris onkin valmis päästäkseen pois köyhyydestä ja konttorista. Doris karkaa unelmiensa Berliinin tullakseen diivaksi. Hän solmii suhteita miehiin ”parhaista piireistä” ja saa nauttia hetkittäin luksuselämää, mutta toisin ajoin viettää yönsä Tiergartenin penkillä ja kirjoittaa päiväkirjaansa: ”Mä rakastan Berliiniä pelko polvissani enkä tiedä mitä syödä huomenna.”

”Doris on konttoristi, jolla on kehno koulutus ja pieni palkka. Hänen ainoa pääomansa on nuoruus ja kauneus. Niitä hän alkaa kylmästi hyödyntää – halukkaita ostajia riittää. Kaikesta huolimatta Doris säilyttää rippusen inhimillisyyttä ja hyvän joukon nuoruuden optimismia. Hän kaipaa pysyvää olinpaikkaa, lämpöä ja rakkautta – mutta juuri kun hän on ne saamaisillaan, ne osoittautuvat silmänlumeeksi. Lopussa kaikki on yhtä epävarmaa kuin alussakin. Teos on näennäisen keveä ja viihteellinen, mutta hilpeän pinnan alla on kipeä ja terävästi nähty todellisuus.” – Leena Laulajainen

Irmgard Keun (1905 Berliini – 1982 Köln) oli saksalainen kirjailija. Hänen 1931 ilmestynyt esikoisromaaninsa Gilgi, eine von uns oli suurmenestys, se filmattiin 1932 ja käännettiin seitsemälle kielelle. Tässä samoin kuin seuraavissa yhtä suosituissa romaaneissaan Keun kuvasi kirpeän humoristisesti konttorityttöjen elämää. Keun joutui pian natsien mustalle listalle, hänen teoksiaan luonnehdittiin ”tendenssiltään saksalaisvastaiseksi asfalttikirjallisuudeksi”. Hän lähti 1935 maanpakoon Hollantiin, Belgiaan ja USA:han, mutta palasi kotimaahansa 1940 piileskellen siellä ensimmäiset viisi vuotta laittomasti. Irmgard Keunin 13 teoksesta on suomeksi ilmestynyt hänen toinen romaaninsa Polkkatukka, silkkisukka (1981; Das kunstseidene Mädchen 1932).

2. Siegfrid Lenz: SAKSANTUNTI II. 1974 Uusi Kirjakerho. 192-sivuinen sidottu kirja, ehjä ja siisti, ei merkintöjä, ei kansipaperia. Suomeksi kahtena osana ilmestyneen romaanin jälkimmäinen osa.

Saksantunti (1974; Deutschstunde 1968) -teoksen päähenkilö ja minäkertoja on Sigfried Kai Johannes Jepsen, jonka koti sijaitsi karulla Pohjanmeren rannikolla Rugbüllissa, pienessä kylässä Saksan pohjoisimmassa kolkassa. Siggi Jepsenin poikavuosia varjostavat toisen maailmansodan loppuvaiheet sekä kahden miehen äänetön kamppailu. Max Ludwig Nansen, natsihallituksen vainoama tunnettu taidemaalari haluaa jatkaa työtään maalauskiellosta huolimatta. Jens Ole Jepsen, hänen nuoruudenystävänsä ja Siggin isä, on kunnon saksalainen kyläpoliisi joka tinkimättä haluaa täyttää velvollisuutensa, myös Nansenin maalauskiellon valvomisen. Luovan elämänotteen ja sokean kuuliaisuuden vastakohta kasvaa ja muuntuu arvaamattomiin samaan aikaan kun entinen Saksa luhistuu ja miehityksen sekavat vaiheet alkavat. Kaiken tämän alla Siggi yrittää kasvaa, ihailee maalaria mutta joutuu tottelemaan isäänsä. Kasvatuslaitoksen ainekirjoitustunnilla hän saa aiheekseen "Velvollisuuden ilot", ja se laukaisee hänessä koko lapsuuden esiin.

Siegfrid Lenzin 420-sivuisen romaani Saksantunti (1974) ilmestyi suomeksi kahtena kirjana, joista ensimmäisessä luvut 1–11 ja toisessa 12–20. Luvun 12 otsake on Polttolasin alla. Nuori Siggi Jepsen on edelleen kasvatuslaitoksessa Hampurin läheisellä saarella. Hän kirjoittaa eristyssellissä omasta elämästään mustanharmaan vihon toisensa jälkeen täyteen. Lukija seuraa Siggin elämää kasvatuslaitoksessa ja hänen elämäänsä sitä ennen, kahdenlaista saksalaista todellisuutta. Romaanin viimeisen luvun otsake on Lähtö. Siggen sisar Hilke on muuttanut Rugbüllissa Hampuriin ja käy tapaamassa veljeään. Viimein Sigge luovuttaa aineensa, koko vihkopinon johtaja Himpelille.

Saksantunti –romaanin taidemaalari Max Nansenin esikuva on tanskalais-saksalainen Emil Nolde eli Hans Emil Hansen (1867 – 1956). Natsipuolueeseen jo 1920 liittynyt Nolde koki ekspressionistisen taiteensa tuovan esiin saksalaisesta alitajunnasta kumpuavia germaanisia ja kansallisia arvoja. Joseph Goebbels tuki ekspressionisteja ja toivoi tyylisuunnan mahtuvan kansallissosialistisen taiteen piiriin, mutta kaikkea modernismia vihaavan Adolf Hitlerin pakottamana hän joutui vaihtamaan kantaansa. Natsien tultua valtaan 1933 Nolden taide leimattiin rappiotaiteeksi ja natsit takavarikoivat hänen työnsä tuhoten useita ja vuonna 1941 hänet asetettiin 1941 peräti maalauskieltoon, jota hän rikkoi salaa maalaten satoja pieniä vesiväritöitä.

Siegfried Lenz (s. 1926 Lyck, Itä-Preussi, k. 2014 Saksa) palveli toisessa maailmansodassa laivastossa joutuen sodan loppuvaiheissa sotavangiksi. Vapauduttuaan hän opiskeli filosofiaa, englantia ja kirjallisuudenhistoriaa Hampurin yliopistossa; hän aikoi opettajaksi mutta päätyi toimittajaksi Die Welt -lehteen. Lenz on julkaissut 14 romaania (1951-2003), novelleja, lastenkirjan, esseitä, näytelmiä ja kuunnelmia. Useat teoksista on filmattu Saksassa, Das Feuerschiff (Majakkalaiva) Yhdysvalloissa (The Lightship 1986). Lenz palkittiin 1999 Goethe-palkinnolla, jonka ovat aiemmin saaneet mm. Albert Schweizer, Sigmund Freud, Hermann Hesse ja Thomas Mann. Teoksissaan Lenz on pohtinut moraalisia ongelmia sekä saksalaisuutta natsismin aikana ja ennen kaikkea sen jälkeen. Suomeksi ovat ilmestyneet Saksantunti (1973, Deutschstunde 1968), Esikuva (1975, Das Vorbild 1973), Majakkalaiva (1977, Das Feuerschiff 1960), Kotiseutumuseo (1980, Heimatmuseum 1978), Hiljaisuus (1983), Erään sodan loppu (1985, Ein Kriegsende 1984), Harjoituskenttä (1986, Exerzie-platz), Sointikoe (1997, Das Klangprobe 1990) ja Kiusattu (2001, Arnes Nachlass 1999).