Ilmoitus on sulkeutunut

Kuvaus

Silkkisolmio erittäin todennäköisesti USA:sta noin 1950-luvulta!

Hand Imported Silk Tailored.

Eli silkkiä, joka varmaankin tuotu maahan.

Jotenkin räätälöyty eli mahdollisesti oikein räätälin tekemä.

Tullut minulle samasta läjästä, jossa ollut USA:laisia solmioita, joten uskon olevan sieltä. Saattaa olla myös maahantuontia sinne. En tiedä tarkemmin, mutta hieno on.

Moderni design.

Hieman kiiltelevä geometrinen kuvio, vaikea kuvata. Toivottavasti saat selvää! Näkyy noissa lähikuvissa ehkä hieman paremmin.

Ikäisekseen aika hyväkuntoinen solmio pienine puutteineen. Pientä taittumaa on, minkä ostaja voi silittää, jos haluaa, mutta mielestäni hyvä näinkin. Suurin puute pieni tahra ylhäällä noin solmukohdan alla, joka tosin jää varsin huomaamattomaksi kuviossa. Siksi kunto tyydyttävä. Kuitenkin niin pieni ja huomaamaton haitta, että en saa edes kuvattua enkä usko, että kukaan huomaa ellei todella kirkkaassa valossa osaa etsimällä etsiä. Kerron kuitenkin asiasta, koska pyrin mainitsemaan tässä kaikki pienimmätkin puutteet, jotta saat kohteesta täsmällisen kuvan puutteineen. Jos tämän puutteen hyväksyy, niin varsin hyvä.

Pituus noin 116 cm, leveys leveimmästä kohdasta noin 8 cm.

Postikulut ostajalle.

Matkahuollon huutopakettina 6,85 euroa, jolloin saat seurantatunnuksen lähetyksellesi. Periaatteessa mahdollista lähettää kirjeenä hieman edullisemmin, mutta en tätä toimitustapaa suosittele.

Hoidan oman osuuteni ehdottoman luotettavasti, ks. tarvittaessa yli 900 positiivista palautettani, mutta Postin taikka Matkahuollon toiminnasta en voi ottaa vastuuta eli siinä riski ostajalla. Pakkaan kyllä hyvin.

Huomaa, että olet huutamassa käytettyä, varsin iäkästä tuotetta, joten aivan pientä muutakin kulumaa voi aina tämän ikäisessä tuotteessa olla, minkä hyväksyt huutaessasi. Olen yrittänyt tässä luotella mahdolliset puutteet mahdollisimman täsmällisesti. Ole hyvä ja huomioi ne ostaessasi, kiitos.

Katso muutkin kohteeni. Myynnissä paljon klassikkotavaraa. Vintage-pukeutumistakin! Amerikkalaisia vintage-solmioitakin!

Hakusanoja: Silkkisolmio, solmio, kravatti, räätäli, räätälöity, tailored, USA, Amerikka, amerikkalainen, 1950-luku, 1950-luvun, jazz, jatsi, swing, rasvaletti, rasvis, rasvatukka, teddy, teddy boy, diinari, silkki, rockabilly, rock, rokkari, antiikki, vintage, retro.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti


25 €
tai
Ilmoitus on sulkeutunut 17.5.2024 0:50
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.