Ilmoitus on sulkeutunut
Sinkkonen Lassi: Sumuruisku
Kuvaus
Keskellä syksyn koleutta Heinonen oli joutunut työttömäksi.
Vain mies, joka ilman omaa syytään potkaistaan äkisti työpaikaistaan, tietää mitä työttömyys on.
Mutta nyt työtä on tiedossa.
Olosuhteet saisivat Heinosen mielestä olla millaiset tahansa, tärkeintä on saada työtä.
Korjaamo Oy ei ole mikään nyrkkipaja, vaan yksi suurimmista autojen maahantuntiyrityksistä.
Pääpomot ovat ulkomaalaisia, kotimaiset päälliköt SKP:n jäseniä.
Ongelmat kuitenkin tuntuvat samoilta kuin muuallakin.
Työläisten mielestä pomot eivät juuri pyri sosialistisia ihanteita toteuttamaan.
Työhön liittyvät riidat kärjistyvät poliittisiksi erimielisyyksiksi, nuolijoita ja urkkijoita suositaan.
Henki ei maalaamossakaan ole parhaimpia.
Pian työttömyyden aikana kaivattu normaali elämänrytmi, maaliset haalarit ja jokaperjantainen tili alkavat Heinosta tympäistä.
Kun Heinosesta tehdään työnjohtaja, hänen olonsa käy entistä tukalammaksi, puristus kasvaa joka suunnalta.
Monet entiset työkaverit ovat lähteneet, uusille hän on vain pomo ja muita työnjohtajia hän tuskin sietää.
Mutta mitä perheellinen mies voi muuta kuin sopeutua, vaikka se merkitseekin luopumista, periksi antamista.
Wsoy 1979, 3p, 248 sivua.
Kovakantinen + kansipaperit.
Kansipaperissa jonkin verran kulumaa
Yhdistelen postikuluja.
Osta heti
3 €
Myyjä
Osta heti
Lisätiedot
Maksaminen ja toimitus
Hintaehdotukset
Kysymykset
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.