Ilmoitus on sulkeutunut

Kuvaus

ON THE WAY TO WONDERLAND on turkulaisen SUNRISE AVENUEN toukokuussa 2006 julkaistu debyyttialbumi. Levyllä soittaa kokoonpano Samu Haber, Janne Kärkkäinen, Raul Ruutu ja Sami Osala. Osalaa korvaa suurimmassa osassa kappaleita Teijo Jämsä, ja koskettimia soittaa tuottaja Jukka Backlund.

Albumista on olemassa myös niin sanottu kultapainos (Gold Edition), joka julkaistiin 29. marraskuuta 2006 albumin ylitettyä Suomessa kultalevyyn oikeuttavan 15 000 myydyn kappaleen rajan. Kultapainos sisältää debyyttialbumin kappaleiden lisäksi viisi uutta versiota. Albumi ylitti Suomessa platinalevyn rajan helmikuussa.

Itse levy ja siltä lohkotut sinkut menestyivät sensaatiomaisesti myös maailmalla: Saksan viime vuoden soitetuimpien radiokappaleiden top 100 -listalta löytyy peräti kolme Sunrise Avenuen kappaletta; korkeimmalle nousi luonnollisesti Fairytale Gone Bad (Single myynyt Saksassa kultaa), joka sai toiseksi eniten soittoaikaa Saksan radioissa. Forever Yours löytyy listan sijalta 55 ja tuorein single Heal Me sijalta 87.

Suomessa albumi on siis myynyt yli platinalevyrajan. Saksassa, Itävallassa, sekä Sveitsissä albumi on myynyt kultaa. Albumi on myynyt kultaa nyt myös Kreikassa.

Levy on uudenveroinen. Kun ostosumma näkyy tililläni, panen heti levyn postiin, postimaksu Suomeen 3,2 e. (International delivery available to Europe, postal charge 5 euros).  Myös nouto mahdollinen. Otan pian yhteyttä, kun kaupankäynti on päättynyt.

Kannattaa huutaa useampia kohteita. Samalla 3,2 euron maksulla kulkee 2 cd-levyä ja 2-3 cd-singleä:

Kappalelista:

Choose to Be Me

All Because of You

Sunny Day

Diamonds 

Heal Me 

It Ain't the Way

Make It Go Away

Destiny

Fairytale Gone Bad

Only Into the Blue

Romeo 

Fight 'til Dying

Wonderland

Kultapainoksen bonuskappaleet

Forever Yours

Forever Yours

Nightliner Mix

Fairytale Gone Bad Acoustic

Fairytale Gone Bad - Supermodels From Paris Remix

Nasty (Acoustic Bonus)

 

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti


4 €
tai
Ilmoitus on sulkeutunut 22.3.2024 22:40
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.