Ilmoitus on sulkeutunut
Suomen Kuvalehti Nro 17/2018 (17.1)
Kuvaus
68 sivua
EU vastaan Facebook. EU:ssa kiristetään tietolainsäädäntöä. Se voi uhata Facebookin ja muiden nettijättien bisneksiä.
Kaksi hallitusta on leikannut koulutuksesta liki 1,5 miljardia euroa. Tässä tulos.
Keho on hevosmetsurin, seksityöläisen, urheiljan ja tanssijan tärkein työkalu.
Iiro Viinasella on ollut Parkinson lähes 30 vuotta. Sinä aikana tiede on harpponut ja pakittanut taudin parantamista.
Kun Kansallisteatteri murhasi Stalinin. Aku Korhosen maski suututti Neuvostoliiton vuonna 1948.
Hän: Riikka Karppinen.
Politiikka on ollut romuna jo vuosikymmeniä.
Tulvavesi sekoitti elämää Kuortaneella.
Kaj Turunen loikkasi, Kuopion havusellutehdas eteni.
Uusi Liike Nyt tarvitsisi keulakuvikseen kansan villitsijöitä.
Suhde Venäjään jakaa saksalaisia, vasemmisto vaatii vuoropuhelua.
Tutkijat havaitsivat, että Uranuksen ilmakehän yläosissa on rikkivetyä.
Työntekijöitä opetetaan pelien avulla tunnistamaan tietomurtoyrityksiä.
Kittilän kunta käytti runsaasti verovaroja lakimies- ja konsulttipalkkoihin.
Kauppajärjestö WTO on menettänyt ketteryytensä kaupan esteiden poistossa.
Sote-uudistus voitaneen joutua kaatamaan.
Sinappia hatun mausteeksi, ekonomisti Pursiainen!
Vietetään valevappua, niin takseista ei ole pulaa.
Aapo Huhdan Block-kuvasto tarjoaa kylmää kyytiä.
Jalkavamma teki Matti Suur-Hamarista kilpaurheilijan.
Käännöstekstit tulivat ruotsinkieliseen teatteriin.
Jäähain saalistus on Merikirjan puninen lanka.
Arkadianmäen kirstunvartija muistelee värikkäästi.
Robert Guédiguian tntee tien kommunismista keskiluokkaan.
Kristian Smedsin läpimurto toimii edelleen.
Carl Barks -esseet avaavat ankkamestarin merkitystä.
Median ikuinen ongelma: nuoret
Kolumni. Hitin kemiallinen kaava.
Mikä sotessa takaa vapaan kilpailun?
Vahva perusrahoitus turvaa tutkimustyön.
SK 25 vuotta sitten: Suomi oli väärennettyjen merkkifarkkujen portti länteen.
Jyvät ja akanat.
Ukkola. Kansanedustajien poukkoilu koettelee äänestäjien kulutussuojaa.
Osta heti
3 €
Myyjä
Osta heti
Lisätiedot
Maksaminen ja toimitus
Kysymykset
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.