Taulu
Kuvaus
Kuvassa oleva taulu. Jostain massasta tms tehty levylle. Signeeraus K. Kervinen -65. Taulun ulkomitat noin 72,5 cm x 63,5cm.
Asiakas keneltä tavaraa ostin, oli ikäihminen ja kertoi tästä taulusta, että 70-80 luvulla, kun oli vielä kiertänyt taulu, imuri ym kauppiaita ovelta ovelle, oli eräs kauppias nähnyt teoksen seinällä ja tarjonnut siitä 2000mk. Asukas kertoi että kauppias ollut "vähemmän miellyttävän" oloinen ja oli heti päättänyt, ettei kauppiaalle teosta myy, vaikkei itse taulusta "piitannut". Muutaman kuukauden kuluttua sama kauppias tullut ja tarjonnut nyt 4000mk, mutta asukas ei suostunut myymään tälläkään kertaa. Vielä kerran, lähes vuoden kuluttua oli kauppias tullut ja tarjonnut nyt 8000mk, mutta asukas oli tällä kertaa tehnyt selväksi, ettei taulua myy, vaikka mikä olisi. Asiakas ei osannut minulle kertoa taulusta muuta, kun edellämainitun tarinan ja että puoliso oli sen joskus ostanut ja "maksanut aivan liikaa". Nyt itse olen yrittänyt selvittää mitä taidetta ja minkä arvoinen taulu on, mutta kukaan ei ole tähän mennessä osannut kertoa. Vuosikymmenten saatossa taulu saanut pieniä kolhuja. Ennen huudon tekemistä, ostajalla mahdollisuus tulla katsomaan taulua, ennen ostopäätöksen tekemistä. Taulun ulkomitat noin 72,5 cm x 63,5cm.
Myyjä
Osta heti
Lisätiedot
Maksaminen ja toimitus
Hintaehdotukset
Kysymykset
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.