Kuvaus

Kuvaus

Teräsleidit   -   Blu-ray

 

75-vuotias Inkeri (Leena Uotila) on lyönyt miestään Tapiota (Heikki Nousiainen) paistinpannulla päähän ja suunnittelee tämän hautaamista puutarhaan. Loppuelämän mittainen vankeus odottaa, mutta ennen sitä olisi vielä hetki aikaa elää ? vihdoin. Niinpä Inkerin on parasta lähteä nyt, kun on jo liian myöhäistä.

Isosiskojensa Railin (Seela Sella) ja Sylvin (Saara Pakkasvirta) kanssa Inkeri suuntaa matkalle vapauteen. Tien päällä kyytiin liftaa hurmaavaa nuorisoa, auto hajoaa ja yökerhossa tanssitaan syntisesti. Reissussa tapahtuu kaikkea sitä, mitä Sylvi ei kehtaa edes ääneen sanoa, mutta totuuden torvi Raili mielellään toitottaa.

Matkassa olevien mutkien kautta laitetaan uuteen uskoon niin menneisyyttä ja tulevaisuutta kuin perhe- ja parisuhteita. Perillä nuoruusmaisemissa paitsi päästetään irti, myös löydetään jotakin vuosien varrella kadonnutta.

Lopulta edes oma tytär (Pirjo Lonka) ei ole tuntea äitiään, kun Inkeri ratkaisee yhden elämänsä suurimmista kysymyksistä: Miten ihmeessä ihminen voi pitää itsensä järjissään, kun koko muu perhe on seinähullua sakkia?

 

Julkaisuvuosi
2020

 

Ohjaus
Pamela Tola

Käsikirjoitus
Aleksi Bardy
Pamela Tola

Näyttelijät
Leena Uotila
Seela Sella
Saara Pakkasvirta
Heikki Nousiainen

 

Kesto:   92 min

Tekstitys:   suomi, ruotsi


K-7

Aluekoodi:  B

Suomi julkaisu

HUOM:  Postin kautta toimitus ainoastaan! YHT 26

Löydät muut kohteeni kategorioittain alla olevista linkeistä:

DVD:

Draama | Toiminta | TV-sarjat | Jännitys | Kauhu | Komedia | Lastenelokuvat | Sota ja western | Kotimaiset | Scifi ja fantasia | Musiikki | Dokumentit | Anime | Urheilu | DVD - Muut | Kaukoitä

Blu-ray:

Toiminta | Kauhu | Jännitys | Scifi ja fantasia | Draama | Komedia | Sota ja western | TV-sarjat | Lastenelokuvat | Kotimaiset | Musiikki | Dokumentit | Blu-ray - Muut | Anime | Kaukoitä

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 78 vrk 18 h 38 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

4,50 € Sulkeutuu 78 vrk 18 h 38 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.