The Sweet - Purkkaa, jytää, glamouria ja hysteriaa
Kuvaus
THE SWEET PURKKAA, JYTÄÄ, GLAMOURIA JA HYSTERIAA
The Sweet -yhtyeen musiikillinen elämäkerta + diskografia. Kirjoittanut Keijo Väistö & Jukka Perttunen.
Sisältöselostus:
The Sweet. Mitä tuo nimi tuo ensiksi mieleen? Purkkamusan, hillittömän glamourin, Chinn/Chapman-biisintekotiimin ideoiden toteuttajan? Erilaisia ennakkoluulojen värittämiä ajatuksia herää varmaan yhdelle sun toiselle. Mutta sitä tosiasiaa, että yhtye rikkoi 70-luvulla yli 50 miljoonan myydyn äänitteen rajan, joista peräti 22 oli esim. Saksassa hittilevyjä, sisältäen kuusi peräkkäistä ykköshittiä, ei voine väheksyä. Eräskin single oli samaan aikaan ainakin kahdeksassa maassa ykkös-sijalla. Englannista kertyi 17 top-50- sinkkua, joista viisi ylsi kakkos- ja yksi kärkisijalle, mikä on jo saavutus, kun ottaa huomioon, ettei The Sweet ollut koskaan kotimaassaan edes kovin suosittu muuhun Eurooppaan verrattuna. Ja vaikka USA:n valloitus jäikin epäonnen varjostamien tapahtumien myötä toteutumatta, sai bändi sielläkin aikaan viisi top-40 -hittiä, joista yksi ylsi kolmanteen sijaan. Tämä kirja pitää sisällään kattavan The Sweetin musiikillisen historiikin vuodesta 1967 vuoteen 2002 sekä yhtyeen levytetyn tuotannon täydellisen diskografian. Teos on pakollinen hankinta jokaiselle yhtyeen musiikin ystävälle!
Laajuus: 152 sivua, nid. A5. ISBN: 952-99007-1-6.
Myyjä
Osta heti
Lisätiedot
Maksaminen ja toimitus
Kysymykset
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.