Kuvaus

Timo Kalevi Forss: Toverit herätkää - Poliittinen laululiike Suomessa

Into 2015, kovakantinen, 374 sivua, etulehdellä toivotukset

Toverit herätkää kertoo poliittisen laululiikkeen tarinan, joka huipentui 1970-luvulla AgitPropin, Kom-teatterin ja muiden ohjelmaryhmien kultakauteen. Monista lauluista on tullut ikivihreitä klassikkoja: Kenen joukoissa seisot, Natalia, Siirtotyöläinen...

Haastateltavina ovat olleet 1970-luvun keskeiset tekijät Kaj Chydenius, Pekka Aarnio, Sinikka Sokka, Atte Blom, M. A. Numminen, Eero Ojanen ja Mikko Perkoila ja moni muu. Kirja rakentuu haastatteluista ja musiikin ja sanoitusten ruotimisesta, historiallisia ja aatteellisia taustoja unohtamatta. Kirja kertoo 1900-luvun alun arkkiveisuista ja kisällija työväenlauluista, ja myöhempien sukupolvien edustajat, kuten Eppu Normaalin Mikko Saarela ja rapparit Paleface ja Rauhatäti, kertovat poliittisen laululiikkeen vaikutuksesta tekemisiinsä.

Koskaan aiemmin laululiikkeestä ei ole kirjoitettu kattavaa kirjaa. Toverit herätkää selvittää 2010- luvun perspektiivistä, mistä todella oli kysymys. Vasemmistolainen kulttuuri on Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen luonut nahkansa, ja 1970-luvun aroistakin aiheista voi vihdoin puhua vapautuneesti.

Toverit herätkää sisältää runsaan kuvituksen, näytteitä laululyriikasta ja levynkansista ja myös kattavan diskografian ilmestyneistä äänitteistä. Kirja on kurkistus kulissien taakse, ja niin paatokselliset ylilyönnit kuin taiteelliset tähtihetket tuodaan tasapuolisesti esiin. Teos niputtaa yksiin kansiin kiistellyn ja edelleen keskustelua herättävän osan suomalaisen taiteen historiaa.

Timo Kalevi Forss (s. 1967) on helsinkiläinen tietokirjailija, toimittaja ja muusikko. Hän on julkaissut muun muassa rocklyriikka-antologian Alumiinikuu (Kirjayhtymä 1999) sekä tietokirjat Karjala edestakaisin (Like 2010) ja Napakirja (Rosebud 2013). Toimittajana Forss on kirjoittanut lukuisia juttuja muun muassa Voimaan, Like Uutisiin sekä Rauhan puolesta -lehteen. Hän on tehnyt myös ohjelmia Radio Helsinkiin. Timo Kalevi Forss soittaa kitaraa yhtyeissä the Atomic Blast ja Amurin Tiikerit. Hänet tunnetaan myös lauluntekijänä, erityisesti sanoittajana. Hänen tekstejään ovat esittäneet muun muassa Freud, Marx, Engels & Jung, Vibrakööri, Muska, Danny, Tumppi Varonen ja Sinikka Sokka.

 

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 63 vrk 17 h 20 min
Myyjä edellyttää ostajalta tunnistautumista.
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

8 € Sulkeutuu 63 vrk 17 h 20 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.