Ilmoitus on sulkeutunut

Kuvaus

TM – Tekniikan Maailma numero 16 / 1969 - lehti. Klikkaa kuva isommaksi (tuote myydään kuvan kaltaisena ja kuvan osoittamassa kunnossa).

Tekniikka aiheinen aikakauslehti jonka pääpaino autoissa ja muissa moottorikulkuneuvoissa unohtamatta stereoita, HiFiä, kameroita, aseita, tiedettä, rakentamista etc.

Tekniikan Maailma (lyh. TM) on 23 kertaa vuodessa ilmestyvä yleistekninen aikakauslehti, jonka sisällöstä noin puolet käsittelee autoaiheita. Se on levikiltään Pohjoismaiden suurin yleistekninen aikakauslehti. Levikki vuonna 2013 oli 109 490 .

Lehti on tunnettu erityisesti testeistään, joista monet voivat vaikuttaa merkittävästi erilaisten tuotteiden myyntiin. Aikaisemmin Tekniikan Maailmassa oli myös runsaasti erilaisten laitteiden rakennusohjeita, mutta nyttemmin käytännöstä on luovuttu.

Tekniikan Maailma -nimellä lehti on ilmestynyt vuodesta 1953 lähtien. Sen edeltäjä oli vuonna 1945 aloittanut Harrastelija-lehti. Lehden perustaja Rauno Toivonen toimi aina 1980-luvulle saakka sen päätoimittajana. Lehden päätoimittaja on nykyisin Velimatti Honkanen ja kustantaja Otavamedia, entinen Yhtyneet Kuvalehdet. Tekniikan Maailmaa kustansi pitkään tamperelainen Lehtimiehet Oy, jonka Yhtyneet Kuvalehdet osti 1988.

Tekniikan Maailman nimi on aikoinaan lainattu ruotsalaiselta, nykyisin pääosin autoihin keskittyneeltä Teknikens Värld -lehdeltä.

Sisältönä mm. Suuri saunakiuas testi, TM koeajaa Elite 1500 Cavalier, TM koeajaa Gilson RM7, Renault R12, Mars lähikuvassa etc.

Kannet ehjät, pientä rispaantumista joka näkyy kuvassa, kuitenkin siisti ikäisekseen.

Maksutapa; huuto suoraan tililleni + 2,50 € postituskuluihin (postitan pahvikuoressa). Huom! En toimita postiennakolla!





















Hakusanat; TM Tekniikan Maailma Lehtimiehet Oy koeajo testi retro vintage nostalgia nostalginen museo auto suomalainen suomenkielinen magazine autolehti moottoripyörä prätkä mopo HiFi stereot tekniikka aikakauslehti 1969 60’s 60-luku Tapio Sunell Rauno Toivonen Mauri J Salo Juurikkala Bremer kotimainen suomalainen magazine

Näytä lisää Näytä vähemmän
Lainavertailu

Tarvitsetko rahoitusta? Vertailemalla lainoja löydät sinulle edullisimman ratkaisun.

Osta heti
7,50 €
Ilmoitus on sulkeutunut 8.12.2016 6:19
Osta heti Lisätiedot
Maksaminen ja toimitus
Hintaehdotukset
Kysymykset