Kuvaus

Tuulikki Pietilä I 5 II 3/10 vedos mitat kehysten päältä korkeus n.24,5cm leveys n.27cm kuva-ala n.11x15cm

Ida Helmi Tuulikki Pietilä (18. helmikuuta 1917 Seattle, Washington, Yhdysvallat – 23. helmikuuta 2009 Helsinki) oli suomalainen taidegraafikko. Hän oli suomalaisen taidegrafiikan keskeisimpiä vaikuttajia. 60 vuoden ajan hän osallistui lukuisiin taidenäyttelyihin ja toimi 1956–1960 myös opettajana Taidkeakatemian koulussa. Myöhemmin hän koulutti graafikoita ja kirjoitti Metalligrafiikka-kirjan (1978) ja osallistui Puupiirros-kirjan 1982) tekemiseen artikkelilla puukaiverruksesta

Pietilä aloitti opiskelunsa Turun piirustuskoulussa 1933–1936. Sen jälkeen hän opiskeli Suomen taideyhdistyksen piirustuskoulussa 1936–1940, Tukholman kuninkaallisessa taideakatemiassa 1945–1949 ja Pariisissa 1949–1953 muun muassa Fernand Légerin akatemiassa.

Tuulikki Pietilä teki puolen vuosisadan mittaisen uran taidegraafikkona, opettajana ja alansa taidejärjestöjen vaikuttajana. Taiteilija hallitsi grafiikan menetelmät ja tekniikat perinpohjaisesti, metalligrafiikasta puupiirroksiin, moniväritöistä litografioihin. Hän sekoitti näitä eri menetelmiä ja kokeili jatkuvasti uutta.

Teknisesti monipuolinen taiteilija sovelsi tuotannossaan useita eri tyylilajeja realismista kubismiin ja abstraktiin taiteeseen, lähinnä konstruktivismiin ja informalismiin. Hän teki itse kaikki grafiikan työvaiheet vedostusta myöten. Monipuolisuutensa ja teknisen osaamisensa ansiosta Pietilä oli nuoren graafikkopolven esikuva.

Opiskelun merkeissä hän tapasi 1956 tulevan elämänkumppaninsa Tove Janssonin, jonka kanssa hän teki useita töitä ja projekteja. 1970-luvun lopulla he rakensivat viisikerroksisen, yli kaksi metriä korkean Muumi-Talon yhdessä erikoislääkäri Pentti Eistolan kanssa. Vuosina 1976–1990 Pietilä teki lisäksi yhteensä nelisenkymmentä muumitarinoihin perustuvaa kolmiulotteista kuvaelmaa. Muumitalo ja Pietilän kuvaelmat kuuluvat nykyään tamperelaisen Muumimuseon (ent. Muumilaakso) kokoelmaan.

Ensimmäistä kertaa Pietilän töitä oli esillä Turussa vuonna 1935. Ensimmäinen yksityisnäyttely oli 1951. Purnu-ryhmän kesänäyttelyissä hän oli mukana vuodesta 1967, takautuva näyttely oli vuonna 1986. Lisäksi hän oli mukana lukuisissa näyttelyissä ulkomailla.

Tuulikki Pietilä sai työstään myös tunnustusta: Pro Finlandia -mitali hänelle myönnettiin vuonna 1963, ja professorin arvonimen hän sai vuonna 1982. Pietilälle on myös myönnetty Suomen Leijonan komentajamerkki 6.12.1994.

Hän testamenttasi poikkeuksellisen laajan, yli 1 400 teosta käsittävän tuotantonsa Ateneumin taidemuseolle.

Tuulikki Pietilän tiedetään olleen esikuvana Janssonin muumikirjojen tarmokkaalle ja ripeällekenen mukaan? Tuu-tikki -hahmolle.

Vuodesta 1956 lähtien Tuulikki Pietilä asui yhdessä Tove Janssonin kanssa aina tämän kuolemaan 2001 asti. Pietilä oli Janssonin seuralainen Presidentinlinnan itsenäisyyspäiväjuhlissa vuonna 1992, ehkäpä ensimmäisenä naisparina. Jansson ja Pietilä asuivat ja pitivät yllä galleriaa Helsingin Kaartinkaupungissa Ullanlinnankadulla.

Janssonin ja Pietilän yhteisistä matkoista ympäri maailmaa ja kesistä Klovharun saarella Pellingissä on kertynyt useita tunteja Pietilän kuvaamaa kaitafilmimateriaalia. Kaitafilmien pohjalta on tehty myös useita TV-dokumentteja, muun muassa Haru, yksinäisten saari (1998) sekä Tove ja Tooti Euroopassa (2004).

Tuulikki Pietilä kuoli kotonaan 23. helmikuuta vuonna 2009. Hän oli kuollessaan 92-vuotias

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 55 vrk 5 h
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

260 € Sulkeutuu 55 vrk 5 h

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.