Ilmoitus on sulkeutunut

Kuvaus

Todella upea vapaussodan aikainen öljyvärimaalaus.Hieno ja vaikuttava aihe: hevosen selästä ammuttu Uudenmaan Rakuunoiden taistelija lumihangessa hevonen vierellään.Kuuluisan taiteilijan Alexander Paischeffin teos.Signeerattu 1918.

Katso myös verkkokauppani kohteet: Webshop:  https://www.sgmmilitaria.fi/Alexander Paischeff

Pauli Aaltosen rintakuva Paischeffista vuodelta 1913.

Paischeff opiskeli aluksi syntymäkaupungissaan Viipurin taiteen ystävien piirustuskoulussa 1908–1912 sekä myöhemmin Helsingissä Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa ja Taideteollisessa keskuskoulussa 1912–1915. Debyyttinäyttelynsä hän piti Helsingissä vuonna 1914. Sen jälkeen Paischeffin teoksia oli 1930-luvulla esillä Suomen lisäksi myös NeuvostoliitossaLatviassaSaksassaItävallassaUnkarissa ja eri Pohjoismaissa. Paischeff kuvasi uransa alkuaikoina lähinnä eläimiä, erityisesti hevosia, mutta siirtyi myöhemmin maisemamaalauksiin, joita hän teki Helsingistä sekä kaupungin ympäristöstä.[1] Akvarellien ja öljymaalausten lisäksi Paischeffin tuotanto käsittää grafiikkaa. Hän kuvitti erilaisia lehtiä ja kirjoja sekä teki myös postikortteja ja opetustauluja.[2] Hän teki yhteistyötä muun muassa venäläissyntyisen Elena Kojinen kanssa.

Paischeff toimitti myös Suomen Taiteilijaseuran julkaiseman Kuvataiteilijamatrikkelin toisen laitoksen, joka julkaistiin kaksi vuotta hänen kuolemansa jälkeen nimellä Suomen Kuvaamataiteilijat. Paischeffin puoliso oli vuodet 1917–1918 taidemaalari ja tekstiilitaiteilija Eva Anttila. Heidän tyttärensä Eila Pajastie tuli tunnetuksi taidekriitikkona.[3]

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti


800 €
tai
Ilmoitus on sulkeutunut 28.5.2024 14:23
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.